Harjoitteluvuorossa ICU
Olemme saaneet uskomattoman mahdollisuuden tulla suorittamaan työharjoittelua Nepaliin, Kathmanduun. Työharjoittelun teemoina on erityistuentarpeessa olevat sekä lapset. Tänään pohdimme, kuinka valtavan kiitollisia voimme olla, että pääsimme tänne. Asiaan liittyy valtava joukko ihmisiä niin kotona kuin täällä paikan päälläkin.
Meistä vastuussa oleva ohjaaja täällä Nepalissa oli täyttänyt kaikki toiveemme ja saimme harjoittelupaikat pariksi viikoksi kerrallaan kaikille osastoille, joita olimme toivoneet.
Työskentelemme neljä päivää viikossa sairaalassa ja keskiviikkoisin meillä on koulupäivä, jolloin teemme vaihtoon liittyviä tehtäviä sekä vierailuita erilaisiin organisaatioihin. Saimmekin jo itsellemme vierailuajan ensi keskiviikolle Suomen suurlähetystöön, ihmisoikeuksien ja opetuksen erityisasiantuntijalle. Hän voikin varmasti neuvoa meitä valitsemaan organisaatioita, jotka ovat meille tärkeitä ja ajankohtaisia.
Olemme aloittaneet viime sunnuntaina harjoittelun Patan Hospitalissa teho-osastolla (ICU). Teho-osastojaksomme kestää siis kaksi viikkoa. Ensimmäinen päivä oli onneksi orientaatio, joten saimme hieman totutella ihmisiin ja ajatukseen työskentelystä sairaalassa. 
Sairaalaa on hankalaa kuvata niin, että siitä ei saisi väärää käsitystä. Ero hyvinvointivaltion ja kehitysmaan välillä on valtava. Fasiliteetit ja käytännöt ovat hyvin erilaisia mihin olemme länsimaalaisina tottuneet. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö täällä voisi tehdä töitä tai ympäristö tuntuisi vaaralliselta ja turvattomalta.
Eli. Aloitetaan hygieniasta, joka on olematonta. Juuri kävimme silmät pyöreinä keskustelua mm. steriileistä taitoksista, jotka on kääritty sanomalehteen ja laitettu laatikkoon muiden tavaroiden sekaan. Siis, ilman muoveja. Samassa laatikossa on mm. puuvillanauhaa ilman paketteja. Nauharullat viedään potilaiden luokse, leikataan pala ja palautetaan laatikkoon.
Aika harvoja asioita desinfioidaan ja kertokäyttövälineitä ei juuri tunneta. Välineet, jotka eivät ole varsinaisessa kontaktissa potilaaseen, voidaan käyttää uudestaan monta kertaa. Stetoskoopit menevät sujuvasti korvasta korvaan sairaanhoitajien ja lääkäreiden kesken sekä potilaasta potilaaseen. Hanskoja ei ole käytettävissä, ellei potilaan perhe niitä tuo tai osta sairaalalta. Lattioilla pyörii vähän sitä sun tätä. Taukohuoneessa tyhjiä lasiampulleja lattialla sekä muutama ei niin söpö russakka.
Ensimmäinen päivä oli lähes mahdoton. Tässä muutama tärppi skilsseistä, joita olemme harjoittaneet, jotta saatte ajatuksen päästä kiinni. Voihan D -äänne ja sen käyttö. ”threedröd, yes, no?”. Mitä tuohon nyt sanoisi, kolmannella kierroksella kun vastaustasi odotetaan… Onneksi saatiin juonen päästä kiinni suht´ nopeasti. Potilaiden tilan analysointi alkoi olla haastavaa, kun verensokeri on 1.4 TAI 200 ja lämpöä 101, 6. Mikä NaCl? Se on NS! Päivämäärähän esim. tänään 4.3.2020 on 2076/11/21.
Kaikki kirjoitetaan käsin, joten aika grafologi saa välillä olla, jotta keksii mitä diagnoosissa seisoo. Raportit luonnollisesti, on nepalin kielellä, joskin muutama englannin kielinen sana saattaa silloin tällöin vilahtaa.
Tämä saattoi kuulostaa siltä, että pitäisi lähteä ”äkkiä pois”. Tämän kaiken kammottelun keskellä meidän on silti todettava, että ei tämä ole niin kauheaa mitä olisi voinut olettaa. Eilen päästiin jo kiinni tosihommiin ja meiltä pyydettiin jopa apua. Ymmärrys myös siitä, että mitä tehdään ja miksi, kasvaa koko ajan. Ihmiset ovat meille todella ystävällisiä ja meille annetaan aikaa totutella sekä prosessoida.
Tänään on opiskelijoiden koulupäivä ja mekin olemme kampuksella. Yllätykseksemme sairaalassa oleva ohjaajamme onkin tänään täällä kampuksella opettamassa. Olemme siis hyvissä käsissä!