No sepäs eskaloitui nopeasti!

Kaikki harjoittelut Nepalin sairaaloissa peruttiin toistaiseksi, joten meillä oli mukavasti aikaa suunnitella tulevia päiviä ja pohtia, miten etenisimme harjoittelun aikataulun tiimoilta. Prio -listalle ensisijaisiksi siirtyivät järjestöt, shoppailu sekä unelmointi tulevista hieronnoista ja turistinähtävyyksistä loman merkeissä.

Tiesimme kyllä Covid-19 tilanteesta maailmanlaajuisesti, mutta meillä Nepalissahan ”sitä ei esiintynyt”, edes hoitohenkilökunnan mukaan. Vain yksi tapaus oli ollut tammikuussa, sekin ulkomailta palaava opiskelija ja nyt yksi uusi tapaus oli tullut ilmi. Sairastunut oli saapunut Euroopasta, tietysti. Koska olimme jo tässä kohtaa löytäneet kommunistiseen ajatteluun suuntaavia vivahteita politiikan saralla (esim. johto koostuu osin Maolaisista) ja saaneet useita vinkkejä olla luottamatta paikalliseen mediaan, suhtauduimme varauksella annettuihin lukuihin ja tietoihin. Työskentely sairaalassa, tiedon saannin rajaamiset, VPN Suomen kautta sekä kömmähdykset WHO:n ja nepalin terveydenhuollon laskentataidon välillä vahvistivat ajatustamme siitä, että medialukutaito joutuu tulevina päivinä koetukselle.

Ajauduimme outoon ja länsimaalaiselle uuteen päivittäin klo 21-06 tapahtuvaan ”WTF -hallitusohjelmaan”. Nepalissa hallituksella on tapana antaa päätökset tiedoksi illalla 21:00 ja ne astuvat voimaan heti seuraavana aamuna 06:00. Harmillisesti kukaan ei tuntunut tietävän (tarkennuksia sateli yleensä seuraavassa tiedoksiannossa), mitä nämä käskyt käytännössä tarkoittivat tai miten ne toteutuisivat. Illalla tehdyistä päätöksistä sai lukea englanniksi aamun Khatmandu Postista, jonka pystyi näppärästi hakeamaan postilaatikosta. Mielellään suht´tuoreena. Mikäli tiedon halusi aikaisemmin, oli käytettävä kaikki olemassa olevat resurssit hallituksen tiedoksiannon kääntämiseen ja tulkitsemiseen. Devanagari kun tuppaa taipumaan kirjoitusasullisesti hieman heikosti ja kieliopillisesti eroaa jonkin verran äidinkielestämme.

Aamupala meinasi mennä väärään kurkkuun, pariinkin otteeseen.

Kathmandu Postin mukaan Nepali alkoi toteuttamaan muiden maiden mukaisesti rajojen sulkemisia. Väliaikaisesti ja varotoimenpiteenä, ”pari viikkoa riittänee” -ajatuksella. Ensiksi lakkautettiin viisumien myöntäminen ja kevään kiipeilysesonki. Harmitti, että reissumme muualle Nepaliin sekä tutustuminen turistikohteisiin Suomesta saapuvilla tukijoukoilla höystettynä, oli vaarassa.

Tässä vaiheessa elettiin Nepalissa muutoin normaalia arkea ja sovittiin, että Suomesta tulevien loma muutettaisiin alkavaksi toukokuussa. Talous oli muutenkin joutumassa koville turismista elävässä Nepalissa, joten päätimme yrittää kannattaa paikallisia viimeiseen asti.

Harmitus alkoi muuttamaan nopeasti muotoaan…

Pienten vinkkien ja merkkien ympärillämme kasvaessa, aloimme käydä epäileviksi siitä, oliko kaikki sittenkään normaalisti? Yllättäen käsihygieniaan oli alettu kiinnittää huomiota niin kaupan pihalla, kuin myös ulkoportillamme. Hallituksen tiedoksiannot olivat lisääntyneet ja meiltä kului paljon aikaa niiden tarkoitusperien selvittämiseksi. Suurlähetystöstä tuli viestiä, että Suomalaisia kehotetaan palaamaan välittömästi kotimaahan. Koulultamme Suomesta ja Patanin sairaalasta tuli viestiä, että työharjoittelumme on virallisesti keskeytetty. Ei oikeastaan ollut enää syytä jäädä Nepaliin, joten järjestelyt alkoivat kiivaalla tahdilla, että pääsisimme lähtemään kotiin. Välittömästi tästä, kaupalliset lennot peruutettiin, MUTTA meille ilmoitettiin, että Qatar jatkaa operoimista täysin normaalisti 31.3. saakka. Meidän tuli ainoastaan siirtää lentoliput internetissä tai soittamalla. Internetissähän siirto ei onnistunut, saati soittaminen. Ostimme uudet liput seuraavalle viikolle, joten kaikki hyvin. Päätimme pitää itsemme lentokelpoisina ja keräsimme karanteenivaraston loppuajalle.

Yhdellä rysäyksellä koko maa oikeastaan meni kiinni. Saimme tiedon, että edellisen illan Qatarin lentokoneesta ihmiset oli kävelytetty hotelleihin. Ainoa Kathmandusta lähtevä lento oli sisältänyt USA:n kansalaisia ja lento nostettiin ilmaan poliittisten pakotteiden voimin. Tätä seurasi vielä lockdown ilmoitus, eli ulkona liikkumista oli vältettävä ja kaupat laitettiin suurilta osin kiinni.

No, se ei niin helppoa sitten ollutkaan. Lennot olivat peruttu, joten varmuusvaraston lisäkerryttäminen nousi Prio -listalla kohtaan: ASAP!!! Emme tienneet milloin pääsemme pois ja miten tai koska tämän kehitysmaan lähes olematon infra voisi romahtaa, jos romahtaa.

Valitettavasti tulilinjallemme joutuu QatarAirways, sillä se oli ainoa, joka edes yritti operoida lentoja järkevästi, näin Suomalaisen näkökantilta. Lentojen järjestäminen Qatarin kanssa oli tuskaista. Qatarin toimisto Katmandussa oli suljettu muiden Nepalin toimistojen tavoin ja yhteydenotto olisi tullut hoitaa puhelimitse (laitoimme tätä ennen asiakaspalautteen ja ohjeiden mukaisesti Facebookin Messengerissä viestin sekä sähköpostin paikallistoimistolle). Kathmandun numeroon emme päässeet läpi kertaakaan, vaan kone katkoi puhelut. Ulkomaalaisella Prepaid (!!!) liittymällä soittaminen Dohaan maksaa paljon, varsinkin kun jonottaa puhelimessa 20 min, jonka jälkeen tulee nauhoite mistä ei saa selvää ja taas soittaminen alkaa alusta. Tai vahingossa muuten vain tiputtaa pallon jossain välissä. Onneksi apu löytyi Suomen päästä perheenjäseniltämme. Saimme muutettua uuden lentolippumme paluupäivää, sillä kokonaan uuden ostaminen olisi kustantanut noin 9000€.

Ristiriitoja päätöksentekoon aiheutti talouspolitiikka. Lennoille sai ostettua lippuja mutta ne eivät koskaan realisoituneet paikaksi lentokoneessa. Qatar ei käsitellyt kyseisellä hetkellä palautuspyyntöjä. Vaikka oli luvattu, että lentolipun voi vaihtaa ilmaiseksi internetissä, vaihdon yhteydessä tätä menetelmää käytettäessä ilmeni, että vaihto kustantaa uuden lentolipun hinnan. Kävimme priorisointia elintason säilyttämisen ja lentolippuruletin kanssa.

Koronteenitaistomme sisälsi paljon muitakin yllättäviä tilanteita, joita ei ole tullut ajatelleeksi. Mikäli lähtö tulisi lentokentälle, miten sinne pääsisimme? Taksiyhtiöstä ilmoitettiin, että lockdownin aikana edes taksit eivät saa kulkea. Lentokenttä oli kiinni, joten meitä valmistettiin siihen, että lennoille (you never know) saatetaan ottaa vain käsimatkatavarat. Muutoinkin käsimatkatavarat oli hyvä pitää pakattuina, sillä hallituksen tiedoksiannot vihjailivat, että meidät saatettaisiin siirtää tai infran romahtaessa tulisi olla hyvin valmistautunut.

Ulkona avotulella ruokaa valmistavat naapurit ja sen lisäksi roskia polttavat muut yhteisön jäsenemme antoivat tuntumaa, millaista on, kun joku savustaa sinua ulos. Ikkunoiden kiinni saaminen ei nimittäin onnistunut. Jatkuva WhatsUp-, ja sähköpostiruljanssi useiden eri tahojen kesken sekä uutisten päivittäminen hoitui kattoterassilla sen verran, mitä netti antoi periksi.

Aasiassa aurinko nähtävästi paistoi risukasaankin, joten jäimme positiivisin mielin valmistautumaan tulevaan!