Testing Lily Lolo
Sain tuossa vähän aikaa sitten järjettömän allergiakohtauksen ja huuliini nousi iloisia pikkurakkuloita. Ei ollut mitenkään uusi juttu, joten en hirveästi säikähtänyt, olen ollut allerginen ties mille pienestä pitäen.
Tämän seurauksena rupesin kuitenkin miettimään sitä, mitä kaikkea naamaani ja vartalooni tungen. Yhtäkkiä shampoopullon miljoonalista alkoi tuntua pelottavalta. Kavahdin, kun näin vartalovoiteeni tuoteselosteen. Mille ihmeen myrkyille minä itseni altistan?
Päätin sitten laittaa koko kaapin uusiksi. Hävitin kaikki uudet tuotteet ja keräsin kaapin täyteen vanhoja tuttuja sekä uusia tuttavuuksia. Olen aina luottanut Dermosilin tuotteisiin, joten nyt hyllyni pursuavat niitä. Ja tuotteet, jotka löysivät tieni hyllyyni ovat mielestäni hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia. Olen myös käyttänyt The Body Shopin hamppukasvovoidetta, joka on ollut pelastukseni talvisin.
Uusin kaappini tai oikeastaan meikkipussini asukas on Lily Lolon meikkipuuteri, jota päätin extempore kokeilla. Tilasin pienen näytepurkin Biodelly-verkkokaupasta ja voin kyllä sanoa, että nyt oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ihoni on sen verran hyvässä kunnossa, että olen aikaisemmin käyttänyt vain BB-voidetta, mutta Lilyn Lolon meikkipuuteri on aivan mahtava! Ei ehkä peittävyydeltään huimaavin, mutta se sopii omalle iholleni loistavasti. Olen niin vaalea (tai aristokraattisen vaalea, kuten kaverini asian ilmaisi) että vaalein sävy Porcelain oli täysin nappi valinta. Tilasin samalla myös merkin oman kabuki-sudin, joka on aivan silkkisen pehmeä.
Ensimmäisen viikon perusteella voin sanoa, etten kyllä ihan heti vaihda Lily Loloa pois. Pelkäsin aluksi, että mineraalipuuterin levittäminen olisi vaikeaa ja kasvoni olisivat rantuja täynnä, mutta kyllä siihen harjan pyörittämiseen tottuu. Minun ei ainakaan tarvitse lisäillä sitä päivän aikana, eikä otsani kiillä vielä illallakaan. Meikin kestävyydestä urheilun aikana en osaa sanoa, sillä urheilen aina itse ilman meikkiä. Olen kyllä niin rakastunut tuohon, että houkuttaisi ihan hirveästi ostaa merkin luomivärejä ja poskipunia sekä muita tuotteita, mutta ehkäpä odotan siihen, että tuo testauspurnukka loppuu ja sitten tilaan isomman satsin.
Ihanaa keskiviikkoa kaikille!