Murakami, lempparimatkakumppani

Olen kahlannut Murakamin uusimmasta tiiliskiviromaanista nyt 684 sivua. Tuli luonteva taukopaikka. Niin kuin moottoritien laitaan ilmestyvä huoltoasema, tai TV-mainoksen herättämä tarve hakea pakastimesta suklaajäätelöä.

Murakami on vähän samalla tavalla outo kuin Shanghai. Jo tuttu mutta vieras. Kissoja, eksistentiaalista pohdintaa, merilevää, voileipäkeksejä. Enteilevän pysähtynyt tunnelma. Välillä puhelin soi.

Murakamin kerronta saa  joka kerta yhtä lumoutuneeksi. Kohoan hiukan irti maanpinnasta, vaikka painovoima pysyy ennallaan. Henkilöhahmot tuntuvat jokaista yksityiskohtaa myöten tutuilta; näin sen pitikin mennä, tätä tupakkamerkkiä Ushikawan pitikin polttaa, totta kai Aomame syö enimmäkseen vihanneksia.

Mutta Murakamia lukiessa taivaalle voi koska tahansa ilmestyä toinen kuu. Se pitää hoksottimet terävinä. Murakamin käsikynkässä maailma on jännempi paikka.

PS. Kuvassa uudet lakanat, joissa nukun paremmin kuin koskaan. Minä <3 Ikea.

PPS. Siis nukun heti, kun maltan laskea tämän kirjan kädestäni.