Aamiainen sairasvuoteella

instacam_2012-07-29_02-01-26-.jpgToiseksi viimeinen viikonloppu Shanghaissa, ja meikkis on kuumeessa. Piti lähteä Pekingiin, mutta vaikka junat kulkevat tulvien keskelle, kiinalaisen lääkärini diagnosoima tyyppi nimeltä influenssa ei anna periksi.

Ei se mitään. Koska en voi poistua asunnostamme, päätin että tänä sunnuntaina Muhammed voi hyvin raahata sen vuorensa asuntoomme. (Vai miten se nyt meni.)

Amerikkalais-kiinalaiset banaanipannukakut syntyivät sekoittamalla luovasti keittiökaapeista löytyneitä aineksia. Päätin olla käyttämättä edellisen asukin jättämää leivinjauhetta, koska sen nimi voisi tässä vaiheessa olla kivikovat leivinkikkareet. Luotin siihen, että vehnäjauhot näyttävät Shanghaissakin vehnäjauhoilta, vaikken ymmärtänyt tuoteselosteesta hölkäsen pöläystä.

Tadaa. Nautitaan Sinkkis-jaksojen kanssa. Keitetään ehkä vielä yksi kuppi kahvia, ja sitten mennään päiväunille.

 

PS. Juttu oli alun perin otsikoitu ”Ime mun banaanipannukakkuja, influenssa”, mutta se tuntui jälkikäteen liian aggressiiviselta tähän pannareiden ja aamukahvin aiheuttamaan maailmaa syleilevään olotilaan nähden.

hyvinvointi mieli hopsoa ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *