Mecha kawaii – Viime viikoilta

Hei, täältä tulee nyt paljon epämääräistä horinaa viime viikkojen tapahtumista. Koulua on ollut paljon, mutta on täällä tullut paljon myös sosialisoitua.

130411_01

Viime blogikirjoituksen jälkeen on alkanut bambukurssi. Tässä opettajan esimerkkejä bambutuotteista. Ollaan punottu paperista esimerkkipunoksia, ja nyt olen päässyt jo tekemään pientä bambukippoa.

130413

Kiireisen kouluviikon jälkeen juhlittiin meitä vaihtareita koululla. Tutustuin tosi moniin uusiin ihmisiin ja löysin myös vanhoja tuttuja, kuten Mikin, joka oli viime syksynä meillä Turun Ammattikorkeakoulussa vaihdossa. Ilta venyi hyvin myöhään vielä Kioton keskustan kuppiloissa, mutta seuraavana päivänä lähdettiin reippaina Mikin, Toshikin ja australialaisen Caseyn kanssa syömään sushia ja pelaamaan arcadepelejä. Kuvassa mun suosikki, rumpupeli!

130415

Viikonloppu meni ohi taas liian nopeasti ja maanantaina lähdettiin alusvaatekurssin kanssa tutustumaan Fukuissa sijaitsevaan Wacoalin tehtaaseen. Kierrettiin tehdasta, kuultiin lisää Wacoalin perustoimintaideasta ja istuttiin pitkä päivä bussissa. Multa meni tietysti suurin osa ohi, mutta oli kuitenkin aika makea kokemus.

130419_01

Täällä hengaan paljon, kuvassa siis mun dormi ja vielä se tietty osa missä asustan. Ylin kerros ja toinen oikealta, siellä on meikän ikkunat. Dormilla on mennyt mukavasti, viime viikolla Okaasan ja Otoosan (paikan ylläpitäjät) järjesti kaikille okonomiyaki- ja takoyakijuhlat ja muutenkin tulee kyllä syötyä aikalailla. Kuvassa myös mun pyörä, jolla hurjastelen kauppaan ja koululle. Ja kohta lähimpään conbiniin hakemaan iltapalaa.

130419

Koulun kahvila, jossa hengailin perjantaina ennen lounasta. Oikealla näkyy vilaus koulun toisesta conbinista. Perjantaina mulla oli ensimmäinen japanin kielen tunti, ja se meni kyllä yllättävän kivuttomasti. Numerot tuottaa tosi paljon ongelmia, mutta adjektiiveja muistin yllättävän monta.

130421

Viikot vaan menee ohi, tässä kuvia sunnuntailta. Käytiin Toji-temppelin pihalla järjestettävällä kirpputorilla. Huhujen mukaan paikan piti olla valtava, mutta jos on koskaan käynyt Mauerparkin kirppiksellä Berliinissä jäi tämä kyllä ihan kakkoseksi. Osa tavaroista oli yllättävän kalliita, mutta kuulin myös juttua, että kirppiksellä myytävä keramiikka on oikeasti vanhaa. Mukaan tarttui laventeli ja männyn oksia, pari kippoa, kankaan paloja, puinen veitsi ja hunajaa. Ja herneitä, joita luulin innoissani kikherneiksi.

130421_01

Shoppailut eivät kuitenkaan jääneet vain kirppisosteluksi vaan suuntasin illalla vielä Yodobashin ostoskeskukseen. Sieltä ne vihdoin löytyivät, kauan ja hartaasti etsityt paljasjalkajuoksukengät! New Balancen Trail Minimukset, jotka olivat puoleen hintaan. Mikä ilo ja onni!

Tänään oli taas paluu koulutöiden pariin. Alusvaatekurssin tutkimusosa lähenee jo loppua ja tällä viikolla pitää saada hommat pakettiin. Mun vastuulle jäi innovatiivisten materiaalin keksiminen, joita voisi käyttää tulevaisuuden alusvaatteissa.

Työ ja raha Matkat Opiskelu