Sensein tapaaminen ja Gion

130404

Tänään jännitti. Aamulla tapasin mun tutor-sensein ja yhteistä kieltä ei ollut. Kurssit kuitenkin saatiin valittua: alusvaate- ja kulkuneuvusuunnittelua kolmannen vuosikurssin kanssa sekä piirrustusta ja bambusidontaa ensimmäisen vuosikurssin kanssa. Alusvaatesuunnittelua ei ikinä tarjottaisi Suomen koulussa, joten se kiinnostaa kovasti, mutta mahdollinen (mutta ei sittenkään mahdollinen) keramiikkakurssi jäi saamatta.

Tapasin koululla myös Mikikon, joka oli syksyllä meidän koulussa vaihdossa. Vaihdettiin kuulumisia ja oli kyllä ihanaa nähdä häntä. Muita kivoja juttuja tänään oli ehdottomasti email-ominaisuuden saaminen puhelimeen ja uusi pyörä! Myös sakuran ihastelu Gionissa oli mahtavaa. Kuva on Maruyama puistosta, jossa oli valtavia kirsikkapuita ja paljon iloisia japanilaisia.

Työ ja raha Matkat Opiskelu

Orientation

130402_01

Tänään orientoiduttiin. Meitä vaihtareita tulee koko ajan enemmän, ja kohta meitä on varmaan jo lähemmäs kaksikymmentä. Orientaatiopäivä oli aika raskas: kierrettiin kampusta, täytettiin kaavakkeita, rekisteröitiin osoitteet ward officessa ja hankittiin sairasvakuutus. Meidän kv-koordinaattori näyttää vanhalta hipiltä ja on tosi mukavan oloinen. Pyöriä ei pienistä lupailuista huolimatta saakaan enää international officesta, mutta taidan sellaisen käydä ostamassa huomenna.

Kampus vaikutti jopa paremmalta tänään, vaikka satoi taas. Kyoto-Seikan yliopiston alueella on peuroja, riikinkukkoja, muita lintuja ja pupuja. Kampuksen takaa alkaa suuri metsä ja siellä asuu apinoita ja joskus on nähty myös tanukeja! Ruokala oli mainio, halvat hinnat (noin kolme euroa) ja kiva henkilökunta.

Kuva on eiliseltä Shijo-reissulta, kampukselta koitan napata kuvia, kun aurinko taas paistaa.

Työ ja raha Matkat Opiskelu