Ei onnistu ei.

Epäonni jatkuu.

Edessä olisi sittenkin kaavinta.

Pelottaa, jos taas joku menee pieleen.

Kaikki tähän asti on mennyt pieleen.

Aamulla ennen toimenpidettä piti ottaa lääkkeitä ja sen jälkeen sai jatkaa unia. Heräsin lopulta pienimuotoisesta verilammikosta (ehkä joku kämmenen kokoinen, silti ikävä herätys). Sairaalalle ja kamalat sairaalavaatteet päälle. Odottelua, odottelua, ahdistaa, pelottaa. Hoitaja tajusi ahdistuksen, sain rauhoittavan. 

Leikkaussaliin meno tuntui kamalalta. Nukahtaminen tuntui ihanalta. Lopulta heräsin, kun toimenpide oli ohi ja minua siirrettiin sänkyyn. Ihan ensimmäisenä tuli itku ja kipu. Sain heti kipulääkettä ja helpotti. Heräämössä olin tunnin verran ja päästyäni huoneeseen, oli mies siellä odottamassa. Olo oli ihmeen hyvä, jotenkin helpottunut. Jospa se olisi viimein ohi?

Kotiinlähtö koitti lopulta 3h toimenpiteen aloituksen jälkeen. Absurdia oli, kun hoitaja puhui ehkäisyasioista. Sanoin, ehkä vähän kiukkuisesti, että olin täällä keskenmenon takia ja tarkoitus on raskautua uudelleen. Luuli siis keskeytyspotilaaksi. Kiva. Pahoitteli kyllä. 

Ihana oli päästä kotiin. Vähän oli kipuja ja nopeasti kävellessä tuntui ikävältä. 

Jokohan tämä olisi tässä?