Jos kerta merenpohjassakin

Kuluneella viikolla eri puolilla sosiaalista mediaa levisi linkki uutiseen ja videoon miehestä, joka oli löytynyt hengissä merenpohjaan uponneesta laivasta. Laivan henkilökunnasta ainoana hengissä selvinneenä ja kokkina laivalla työskennellyt mies oli sinnitellyt laivan osien alle syntyneen ilmatyhjiön varassa hyvin pienessä tilassa kolme päivää. Kolme päivää. Uutisen luettuani olin ihmetyksen ja järkyttyneen helpotuksen varassa – uskomaton selviytyminen. 

Vaikean tilanteen sattuessa ihminen kai löytää jostain sisäiset voimavarat ja vaistolliset keinot selviämiseen. Haluan ajatella tätä huomattavasti pienempään mittakaavaan soveltaen myös arkielämän koettelemuksiin, arjen kivikoihin ja karikoihin. Että hemmetti, jos joku ihminen on selvinnyt hengissä merenpohjassakin, miksi minä en tästä omasta koettelemuksestani selviäisi. Tätä olen ajatellut tällä viikolla, kun muutama pieleen mennyt puhelinhaastattelu on tuntunut maailmanlopulta tai olen herännyt pikkutunneilla panikoimaan jotain painavalta tuntuvaa arjen ahdistusasiaa.

Että kyllä sitä aina kaikesta selviää. Jotenkin. Vaiston varassa vaikka. Ja ehkä toisinaan vähän suunnitellen ja mittaillen arjen mahdollisuuksia.

Jos kerta merenpohjassakin.