Nappiosumia

20150808_160856.jpg

Käytän ilmaisua nappiosuma jopa nolostuttavan paljon arkipuheessani. Tänään osalleni niitä sattui kuitenkin niin monta että tuntuu kuin olisin suorastaan siunattu nappiosumilla. 

Kaikki alkoi kun heräsin yli 10 tunnin unilta rankan viikon jälkeen ja sain idean lähteä kaupungille kesäpäivän kunniaksi. Ensin löysin täydellisen reitin juuri sinne minne halusin ilman että tarvitsee mennä hikiseen tubeen tungoksiin, vaan voi körötellä vilpoisassa puolityhjässä paikallisjunassa perille maisemia katsellen. Sitten löysin kauan aikaa etsimäni täydellisen työhameen, joka istui kuin hansikas (tai no, hame), heh. Kiitos lahjakortin, sain täydellisen hameeni lähes ilmaiseksi. Sitten osuivat silmiini ne täydelliset työhousut, joita olen myös ikuisuuden etsinyt ja jo palauttanut kahdet mokomat. 

Tässä vaiheessa jo ilakoin näistä osumista, ja löysin vielä ihania juttuja syksymmällä ostettavaksi. Seuraavaksi nautin paheeni ja nautintoni – jääkahvin ja lompsin seuraavaan kohteeseeni josta löysin vahingossa täydellisen syntymäpäiväkortin sanaleikkejä rakastavalle ystävälleni. Kortissa on linnun kuva ja teksti happy birdy to you. 

Edes kotimatkalla junassa möykännyt miesporukka (en edes tajua miten paljon niistä onnistui lähtemään ääntä..) ei saanut minua huonolle tuulelle. Stressintäyteisen viikon jälkeen nappiosumat tuntuivat todella tervetulleilta, ja huono mieli on jo tiessään.

Mukavaa ja nappiosumaista lauantaita kaikille!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *