Olen saanut suomalais-ranskalaisen parisuhteen myötä kohdata mielenkiintoisia kulttuurieroja kahden hyvin erilaisen kulttuurin välillä. Olen kokenut kantapään kautta ranskalaisten rakkauden hyvää viiniä, ruokaa ja sitä ainaista jälkiruokaa myöten. Olen suorastaan saanut oppia ruoanlaitossa ja kauneudessakin poikaystävältä, joka on stereotyyppisen ranskalaisesti sekä tyylitajuinen että omaa tarkan makuhermon. Molemmat olemme melkoisia jääräpäitä, mutta toisinaan asiat tehdään ala francais ja toisinaan ihan suomalaisittain. Esimerkiksi  viime jouluna teimme perinteisen ankka-aterian kasviksineen ja jälkiruoaksi jouluhalon.  Mainitsinkin jo ranskalaisten rakkaudesta jälkiruokiin. Tapanamme onkin syödä jälkiruokaa lähes aina, mikä kummasti oli taustamotivaattorina taannoiseen salikortin hankintaanikin. Jälkiruokana voi toimia niin jogurtti kuin suklaamoussekin.  Eräs asia joka usein kiinnittää huomiota etenkin poikaystävän ranskalaisten kavereiden seurassa ollessa on puheen epäsuoruus, kohteliaisuus ja muodollisuus. Jos esimerkiksi teemme päivän suunnitelmaa kavereiden luona vieraillessa, on suunnitelmia päättäessä vastaus usein comme vous voulez, eli kuten haluatte. Tämä aiheuttaa toisinaan turhautumista suomalaiseen suoruuteen tottuneena. Silloin ei aina oikein tiedä onko kohteliaampaa päättää todella kaikkien puolesta suoraan vai pohtia asiaa neuvotellen vielä toinen tovi. Ranskalaisuudessa arvostan ainakin oman kokemukseni mukaisesti käytöstapoja, jotka iskostuvat jo nuorena ja toisinaan tunnen itseni ihan tökeröksi ranskalaisissa ravintoloissa syödessä. Poikaystäväni on ihailtavan virallinen ja rauhaisa noissa tilanteissa, kun itse pönötän ensimmäiset minuutit tönkkönä kun en tiedä miten päin olisin.