Pelosta

Ihmismielen loputon kehitysvara ja syvyys on aina kiehtonut minua, enkä voi lakata ihmettelemästä ja pohtimasta sitä tunteiden kirjoa johon ihmismieli pystyy. Pelko on mielestäni yksi mielenkiintoisimmista tunnetiloista ja olen vakaasti sitä mieltä, että pelko ei suinkaan aina ole negatiivinen tunnetila. Mielestäni pelko voi olla positiivista silloin, kun se esimerkiksi liittyy johonkin uuteen ja jännittävään mitä juuri olet tekemässä – tai suureen ja tärkeään päätokseen. Toisinaan pelko estää meitä tekemästä asioita, toisinaan se voi toimia motivaationakin.

Monille pelko tuo jännitystä ja inhottavaa oloa vatsanpohjaan, saa adrenaliinin pumppaamaan lujempaa. Minulle tällainen adrenaliinipelon tuottaja oli surffaaminen, jota harrastin Australiassa asuessani vaikka pelkään todella paljon hukkumista ja syvää vettä. Työnsin itseni veteen väkisin aallon kiinniottamisen tuoman onnentunteen ja laudalla kellumisen tuoman rauhan tunteen vuoksi. Ja voin sanoa, että se kannatti.

Ehkä juuri tämän vuoksi rakastan myos katsoa rikossarjoja, joissa brutaalit ja hurjat rikokset eivät tunne rajoja. Koen nämä sarjat jotenkin kummallisen rauhoittavana pakona todellisuudesta, joka on kuitenkin keskinmäärin turvallinen ja vähemmän tapahtumarikas.

Ylläolevan lainauksen liitän pelkoon omissa ajatuksissani siten, että usein uudet asiat pelottavat. Sellaiset, joiden kanssa ei ole vielä tullut sinuiksi ja asettunut turvallisesti luovimaan uusien asioiden tuomiin haasteisiin. Moni puhuu käsitteestä ”comfort zone”, johon uskon täysillä – ja niin uskon myos sen ulkopuolelle astumiseen ja sen tärkeyteen päästäkseen elämässä haluamaansa pisteeseen. Kuten ylläkin jo todetaan, saadakseen jotain mitä sinulla ei ikinä ole ollut, täytyy sinun tehdä jotain mitä et ole ikinä tehnyt. Pelkäsitpä tai et.