Alku

Minä päätin jo 15-vuotiaana, etten koskaan mene naimisiin enkä hanki lapsia. Tai no jos hankin, adoptio on ainoa vaihtoehto. Tämä ei aiheuttanut juurikaan ongelmia ennen pidempiä ja vakavampia suhteita, joissa kaikki miehet kokivat tärkeäksi ”jossakin vaiheessa” (huom. ei koskaan juuri nyt) saada omia, biologisia lapsia tai edes sen yhden. Koska minulla ideologisten periaatteiden vuoksi oli myös jäätävä pelko itse synnytystä sekä vauvan kanssa selviytymistä kohtaan, tarpeet ja halut eivät oikein koskaan kohdanneet. Käytännössä odotin sitä, että täyttäisin 30, jotta voisin saada sterilisaation. Olin parisuhteessa, mutta jo kaksi vuotta miettinyt, miksi, ja miksi minä en voi myöntää edes itselleni, ettei meistä silloisen avomieheni kanssa tule mitään. 

No, kuinkas sitten kävikään? Olin 29-vuotias, kun tapasin nykyisen aviomieheni. Lyhyessä muodossaan tuo ensimmäinen tapaaminen johti ennen pitkää siihen, että erosin silloisesta avomiehestäni, aloin tapailemaan tätä uutta miestä, ihastuimme, rakastuimme ja päädyimme muuttamaan yhteen. Hetki myöhemmin olimmekin jo kihloissa, ostimme asunnon, karkasimme naimisiin New Yorkiin ja hankimme rescue-koiran. Ja aloimme yrittämään raskautta. Yhden kierron jälkeen testi näytti plussaa, ja ”iloinen ja onnellinen” odotus alkoi.

—

Meeting the love of your life will make you change your mind about marriage and children. When I was younger, I said never to both, and now I am married and expecting (with the appropriate house and (rescue) dog in the picture as well).