Miten minimi-imetyksestä päästään lähes täysimetykseen?

Disclaimer: Kysehän on edelleen osittaisimetyksestä, kun bebe A saa myös korviketta ja nyt soseita, mutta kun lähtötilanne oli noin 5-10% ravinnosta rintamaidosta ja nyt ollaan siellä 90-95%, niin aika isosta muutoksesta on kyse. Ja kun itse asiaa selvitin, ei ollut kovin paljon verrokkikertomuksia tarjolla, olisi ollut kiva tietää, että tämäkin on mahdollista.

——————-

Taisin jo aiemmassa postauksessa mainita, että imetys ei missään vaiheessa oikein onnistunut, muun muassa univelasta, ahdistuksesta, stressistä, huonosta alusta ja vaikeuksista imuotteen vuoksi. Kunnes oli vähän pakko onnistua. 

Alkutilanne: Bebe A söi reippaasti suuria määriä korviketta ja kasvoi hienosti. Hänellä oli vatsavaivoja, ja hän itkeskeli paljon, ja nukkumaan meno oli todella hankalaa, mutta koska bebe kasvoi niin hyvin, eikä lääkärissäkään todettu mitään refluksiin viittavaa (tai siis ”kaikilla lapsillahan sitä on”, kuten yksityisellä puolella tavattu lastenlääkäri totesi), jatkoimme niin, että korvike oli pääasiallinen ruoka ja minä imetin sen, minkä voin molempia. Kunnes saimme ensimmäisen rota-rokotteen. Siitä alkoi suunnaton taistelu syömisen suhteen, etenkin pullosta syömisen suhteen. Bebe ei halunnut syödä, ei sitten millään. Pullon esille tuominenkin sai esiin sellaisen raivokohtauksen, ettei mitään rajaa. Rotasta nyt muutenkin saimme kolme ja puoli viikkoa kestävät oireet, onneksi saimme sentään puoli viikkoa normaalia vatsantoimintaa ennen tehostetta kolmen kuukauden iässä. Rintaa pikkumies kuitenkin mielellään vielä söi, joten äidinmaidon tuotantoa lähdettiin kasvattamaan. Google oli jällen kerran ystävä…

Minä vihaan olutta. Minä join litratolkulla alkoholitonta olutta, jotta maitoa heruisi. Minä vihaan anista ja fenkolia. Minä join litratolkulla imetysteetä, joka sisälsi lähinnä anista ja fenkolia, jotta maitoa heruisi. Minä kärsin kroonisista ranneongelmista. Minä pidän poikaani tuntikausia sylissä kivusta huolimatta, jotta meillä olisi ihokontaktia ja jotta, ylläripylläri, maitoa heruisi. Ensimmäisellä yrityksellä, rinnanpäät ruvella, rintaa annettiin niin paljon kuin bebe söi mutta maitoa ei riittänyt, ja korviketta syötettiin niin paljon kuin vain bebe söi. Ei syönyt paljoa. Kokeiltiin eri pulloja, ei siltikään syönyt. Jatkettiin yritystä, lisää olutta kului (hyi hitto), ja pikkuhiljaa edeten, olemme nyt tilanteessa, jossa bebe A syö muuten äidinmaitoa, paitsi illalla ennen nukkumaanmenoa korviketta sen verran kuin hän haluaa syödä, jonka jälkeen vielä äidinmaitoa. 4 kk-neuvolan mukaan kasvu on hidastunut mutta vielä ihan normaalia, mutta keskosuudestakin johtuen suosittelivat kiinteiden aloittamista, jotka siis aloitettiin viikko sitten.

Entäs bebe B? Hän on alusta asti preferoinut pulloa, ja on jo pitkän aikaa saanut raivokohtauksen, jos hänelle yrittää rintaa tarjota. Hän ei halua nähdä vaivaa sen eteen, että saa maitoa (ei edes pullosta). Pumpattua äidinmaitoa hän söisi, mutta a) tuotanto ei riitä kahdelle b) aika ei riitä tuotannon lisäämiseksi sille tasolle, että molemmille riittäisi, koska pumpulle en enää heru ja käsin en pysty kovin usein noista rannevaivoista johtuen.

Asioita, jotka auttoivat:

(x) Aika ja sinnikäs yrittäminen

(x) yöimetys

(x) alkoholiton olut

(x) veden juominen litratolkulla

(x) usein toistuva syöminen

(x) proteiinin riittävä nauttiminen

(x) Rinnalla-blogi

—

Ihan oman postauksensa ansaitsisi imetysahdistus, imetyssyyllisyys ja imetyshäpeä. Minä suhtauduin imetykseen hyvin rationaalisesti ennen raskautta: imetän, jos pystyn, mutta en halua ottaa stressiä, kahdessa vauvassa on ihan riittävästi töitä ilmankin. Mutta ehkä se on hormonit, univelka ja väsymys, mutta olen kokenut niin suurta häpeää ja ahdistusta siitä, etten ole kyennyt imettämään. Että en kykene tarjoamaan lapsilleni äidinmaitoa. Että olen huonompi kuin muut äidit (omat ystävät mukaan lukien), koska en imetä, vaan syötän korviketta (tosin kellään kaverilla ei ole vauvakaksosia ja se ainoa, jolla oli, sillä oli jo aiempia lapsia ja imetys oli tuttua). Että minun pitäisi yrittää, koska se olisi a) ekologisempaa (vihaan niin näiden tuuti- jne. purkkien huuhtelua ja alati kertyvää pahvinkierrätyskasaa) b) veisi vähemmän aikaa (vihaan myös pullojen pesua ja sterilointia) c) ekonomisempaa (säästäisimme aika pitkän pennin ilman korviketta). Fiilikset ovat olleet niin p****t, että olen itkenyt asiaa miehelleni (joka ei koe asiaa ongelmalliseksi, ”it is what it is”). Tällä hetkellä kannan syyllisyyttä siitä, että bebejä ruokitaan ”epätasapuolisesti”, kun bebe B saa vain korviketta, mutta samaan aikaan on pakko myöntää, että omat resurssit eivät riitä siihen, että pumppaisin hänellekin. Koska tässä ajattelumallissa se 20 ml per päivä, jotka ehkä puolessa tunnissa saisin pumpattua, eivät tunnu riittävän merkittävältä, jotta siitä olisi hyötyä bebe B:lle.