Kaikki on vaan jotenkin niin uskomatonta

Ensimmäisenä tietenkin se, että nyt on 25+3 ja saimme tyttölupauksen rakenneultrassa. Varmasti yksi maailman kauneimmista asioista kun kahden pojan isä saa kuulla, että hän saa tytön ja silmät kostuu. Kaikki oli muutenkin hyvin, vaikka äiti prakailee henkisesti välillä kovinkin hurjasti —> hormoonit.

Toinen asia liittyykkin sitten tähän päivään. Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun N:n kanssa tapasimme ensimmäisen kerran ja eilen oli siis tasan vuosi siitä, kun puhelin kertoi, että ”It´s a Match.” Eli kaikki on tapahtunut kovinkin nopeasti, mutta sellaista se elämä on, joskus vaan kaikki loksahtelee paikalleen kuin itsestään. Jos joku olisi sanonut silloin, että ”Tinderistä löydät elämäsi miehen,” niin empä kyllä olisi uskonut, saati sitä, että asuisimme jo yhdessä ja meille olisi vauva tulossa.

Kaikki mitä ei pitänyt sattua, niin tapahtui. Kaikkeen tähän sopii oivasti sanonta ”Älä koskaan sano ei koskaan.” Niin kuin sanoin, kaikki on tapahtunut hyvin nopeaa, mutta olisi jäänyt paljon elämää elämättä tämän vuoden aikana jos olisi alkanut jarruttelemaan ja kaikesta olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että löysin juuri sellaisen miehen josta olen vain uskalatanut haaveilla, lapsilla on koti jossa on hyvä ja turvallinen olla ja kaikki ne rakkaat ihmiset jotka ovat pysyneet ympärillä ja ne uudet joita olemme elämäämme saaneet. Tätä sen elämän kuuluu olla.