Vain elämää

1288504901817_1.jpeg

Tänään se alkoi Vain elämää -ohjelma, jossa seitsemän suomalaista laulajaikonia saavat yhden oman päivän, jonka aikana muut esittävät oman tulkinnan kyseisen henkilön jostain kappaleesta.

Tänään oli JArin päivä ja olen itkenyt, nauranut ja fiilistellyt ihania kappaleita jotka saavat minut ajattelemaan lapsuuttani, koska Jarihan soi silloin aina radiosta 🙂

Jos nämä laulut tulevat levylle, näiden upeiden artistien esittäminä, minä olen ensimmäisenä jonossa. 

Luulen ainakin, että tämä formaatti on Ruotsista kotoisin, olen inakin nähnyt pätkiä samankaltaisesta ohjelmasta joltain kanavalta, mutta ohjelma ei niinkään uponnut minuun, koska suurin osa artisteista olivat tuntemattomia tai edustivat jotain, mistä minä en pidä.

Minulle ainoastaan Cheek ja Jonne ovat enemmän outoja artisteja, vaikkakin kuuntelen kyllä heitäkin, mutta nämä muut artistit Nipa, Katri, Jari, Kaija ja Erin ovat olleet mukanani melkein aina.

Jokaisella on se joku biisi joka tulee ensimmäisenä mieleen kun sanoo artistin nimen, tässä minun listani

Katri Helena – Anna mulle tähtitaivas 

Jari Sillanpää – Satulinna

Dingo – Jokainen aamu

Kaija Koo – Kuka keksi rakkauden

Erin (Nylon Beat) – Pieni taivas

Cheek – Syypää sun hymyyn

Jonne – Still Alive

 

Kulttuuri Suosittelen