Pyykki allergikko, istuva vauva ja uhmis diiva

Okei, myönnetään, että jonkun sortin kesäflunssaakin on päällä ja kurkku on vähän karhea, mutta reagoin järkyttävällä aivastuspuuskalla, kun revin vaatteita säkeistä ja laatikoista, että saisin ne joskus paikoilleen. Muutenkin sana pyykkääminen inhottaa minua, suorastaan kuvottaam, kun se olisikin vain, että ”pesen nämä pyykit.” Ei, kun se ei VAAN ole pesemistä, siihen kuuluu myös, lajittelu, kuivumaan ripustaminen, viikkaus ja ”sijoittaminen” + lapsiperheissä niitä saa olla koko ajan karsimassa ja päivttämässä, joko siksi, että lapset kasvaa hurjaa vauhtia varsinkin näin nuorina tai vuodenaikoijen takia. HIRVEÄ HOMMA! 

Minä jopa tiedän ihmisiä jotka nauttivat pyykkäämisestä… MIKÄ TEITÄ VAIVAA? Tottakai minäkin rakastan puhtaiden vaatteiden tuoksua, varsinkin jos pihalla kuivuvat, mutta se on niin hidasta. Kuinka elämä olisikaan helppoa jos olisi kuivausrumpu.

Tosiaan Atte ihan tässä viikon sisällä oppi ryömii vauhdilla, konttaakin jo vähän, istuu ja tänään istui ensimmäistä kertaa syöttötuolissa, joka on sitten tosi kiva, kun näkee maailmaa vähän eri tavalla 😀

2013-06-17_19.13.06.jpg

Tässä on meidän Milla, hattuja rakastava 2-vuotias 😀 laitettiin mekko päälle, niin ei mennyt kauaakaan, kun oli hakenut hatun ja matchaavat aurinkolasit. Itse en ole ollut kovin tyttömäinen tyttö, niimpä tämä hörhelötouhu on vähän uutta ja vierasta.

2013-06-16_12.30.57.jpg

Suhteet Sisustus Oma elämä

Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu?

297523_664423103575031_178634376_n.jpg

Atte: Täytin juuri 6kk. Olen vekkuli veijari, minulla on kaksi hammasta, ryömin jo jonkun moisia matkoja (vedän itseäni) eteenpäin, osaan ottaa konttausasennon, heijailla siinä hetken. Olen muutamia kertoja jopa ottanut parit konttausaskeleet, nyt minä kuitenkin pääsen itse istumaan. Mamma nappasi minusta salaa kuvan, kun olin jo tovin istuskellut itsekseni lattialla. Minua kiukuttaa jos olen kontallani ja kuolan takia käteni lipsuvat erilleen ja tömähdän maahan. Minulla on ollut jo korvatulehduskin, joka ei parantunut ja syön vieläkin antibioottia, mutta olen silti iloinen ja ihana. 

994376_660948060589202_2004306356_n.jpg

Milla: Minulla on hyviä ja huonoja päiviä, olen silti ihana isosisko. Halaan, pussaan ja hoivaan pikkuveljeä usein ja otan hänet huomioon. Minä täytin juuri kaksi vuotta, sain lahjaksi pyörän ja kypärän. En osaa vielä polkea, mutta tykkään istua kyydissä kun joku työntää. Lempipuuhiani ovat kylpeminen, hiekkaleikit ja saippuakuplien puhaltelu. Minulla on monta kaveria, vaikka en olekkaan vielä päiväkodissa. Olen reipas ja omatoiminen.

996795_661030743914267_1071150076_n.jpg

Mamma täällä hei. Muutto on takana, mutta kaikki on levällään. Lasten huone alkaa olemaan kutakuinkin laitettuna. Tiskivuori huutaa keittiössä nimeäni ja tiskikone on lomalla vielä (yksi pieni liitäntä vielä hakematta, eikä ole edes kovin haastava tehtävä.) Hyvin, huonosti ja hyvin huonosti nukuttuja öitä. Ihania kelejä ollut ja välillä sataakin, mutta hyvässä suhteessa sanoisin. Veriarvot vihdoin ja viimein stabiilit, lääkemäärä vakio ja verikokeiden väli pidentyi kuukauteen viikon-kahden sijaan, JES sille.

Äitiysloman loppu häämöttää ja pitäisi pistää itsensä likoon työmarkkinoiden raakaan maailmaan. HElpoin tie olisi yrittää vanhaan työhön huoltamolle, mutta ehkä pitäisi löytää jotain säännöllisempää. Kolme kuukautta aikaa pohdiskella ja etsiskellä, muutama vaihtoehto jo kuitenkin on, siitä lisää toiste. Onneksi MAtts jää kotiin niin ei tarvitse stressata päätään millään hoitopaikoilla… vielä.

Eli kaikki hyvin toistaiseksi 😉 IHANA KESÄ!

Suhteet Oma elämä