Karnevaali vauvajuhlat

mg_4437.jpg

Kerroin jo aiemmin, että ihana ystäväni järjesti minulle vauvajuhlat. Hän on kyllä yksi maailman parhaista järjestämään mitä ihanimpia illanistujaisia. Mari on kirjoittanut juhlista omaan blogiinsa ja melkein kaikki kuvat jotka tänne nyt laitan olen häneltä ”varastanut.” 

Minua tultiin lauantaina hakemaan kotoa ja suuntasimme kohti ystäväni taloa. Tiesin vain, että juhlat on järjestetty, mutta en osannut odottaa mitään. Perille päästyäni näin ihanat karnevaalikoristeet, lippuineen ja väriloistoineen. Meinasi tulla tippa linssiin, mutta onneksi sain pidettyä itseni sen verran kasassa, että ei heti ollut meikit pitkin naamaa 😀

mg_4233.jpg

Saatiin pienet teepussipakkaukset kotiinvietäviksi. Jokaisessa pussissa oli jokin kirjain, joka edusti jotain tunnetta.

 

mg_4270.jpg

Ihanaa kakkua

 

mg_4241.jpg

Karkkipöytä, josta sai kerätä omaan pieneen pussiin karnevaalieväitä 

 

mg_4271.jpg

Ja mitä olisivat karnevaalit ilman popcormia

 

mg_4296.jpg

En ole tylsistynyt, uppouduin vain johonkin omaan pieneen paikkaan hetkeksi 😀

 

mg_4338.jpg

Karnevaalihattuja 🙂

 

img_7013.jpg

Meillä oli paljon ohjelmaa Adjetiivikirjelmä, piirrä ja arvaa, elokuva- ja sarjatunnari tietovisa (jonka voitin ja tulin siihen tulokseen, että katson aivan liikaa tv:tä) ja paljon rupattelua ja naurua.

 

img_7014.jpg

Vauva sai lahjaksi vaippoja, nallen ja ”ämpäritornin,” jonka Milla kyllä on jo koekäyttänyt 😀

 

mg_4419.jpg

Sopivasti me kaikki joilla jo on lapsi. Heidi, minä, Tuuli ja Minna

 

LOPPUKEVENNYS:

Kokeilimme Marin kameran ominaisuuksia, että saataisiinko me yhteiskuvaa, jossa kaikki olisimme yhdessä. Kyllähän se onnistui, mutta muutamien kommervenkkien jälkeen jossain kuvassa säikähdämme, kun tajuamme, että itselaukasin menee sarjatulitukselle 😀 

happy.jpg

Takarivi: Mari, Heidi, Susanne eturivi:minä, Minna ja Tuuli

Kiitos teille kaikille ihanasta ja ikimuistoisesta illasta love u all <3

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Höpsöä

Minni Hiiri ja muuta päivän tohinoista

2012-11-06_17.33.09.jpg

Veimme tänään Millan kanssa Pappan töihin, kun olimme sopineet treffit ”Tanpereen tuliaisten” kanssa. Ystävämme muutti muutamia vuosia sitten Tampereelle, löysi ihanan tytön sieltä ja nyt heillä on kohta vuoden ikäinen pieni prinsessa, jota kutsun siis nimellä ”Tampereen tuliainen.” Millan kanssa he ovat tavanneet vain kerran aikasemmin ja nytkin oli pientä alkukankeutta havaittavissa, kun lelujen jakaminen ei ole aina niin helppoa 🙂 Loppujen lopuksi alkoi sujumaan paremmin ja visiitti oli hyvinkin onnistunut. Itse isä oli levyttämässä, niimpä emme häntä ehtineet nähdä.

Vierailun jälkeen lähdimme kauppaan, kun kerrankin oli autokin. Yleensä kävelen puhelimen laskin päällä kauppaa ristiinrastiin, mutta nyt oli ”niin paljon rahaa,” että vallan herpaannuin ja nakkelin vain kärryyn kaikkea hintaa katsomatta. Menimme siis Lidliin, niin tiesin, että lasku ei tule olemaan kuitenkaan kovinkaan suuri, jos vertaa muihin kauppoihin.

Ne heräteostokset… Milla kun on SUURI Minni Hiiri fani, niin hänenhän oli ehdottomasti saatava Minni Hiiri suklaakalenteri, koska nehän olisivat voineet olla loppu sitten lähempänä joulukuuta ja tuskin muistaisin raasulle sellaista ostaakkaan, kun synnytyshöyryt vasta hälvenevät. Itselleni ostin perjantaina häämöttävän syntymäpäiväni kunniaksi leivonta-alustan jonka voi laittaa uuniin ja pestä koneessa. Hintakin oli vain 5€ eli sallittakoon tällainen lipsahdus 😀

2012-11-06_17.33.40_1.jpg

Mukava päivä, kun ei ole tarvinnut istua vain kotona ja keksiä tekemistä. nyt vain odotamme, että saamme lähteä hakemaan pappaa töistä ja ehkä myöhemmin leivon jotain uudella alustallani 😀

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä