Vaatteita, vaatteita, vauvalle vaatteita

Tuttava sai kuukausi sitten pienen pienen tyttövauvan ja heillä oli poika ennestään, eli hänellä, niinkuin minullakin olisi vaatekaapin uudistus edessä. Niimpä hän ehdottikin, että vaihdettaisiin lastenvaatteita. Pikku-Millan pinkit hörhelöt siis vaihtoivat tänään kotia ihanien sinisten vaatteiden kanssa. En usko, että olisin vielä edes osannut ostaa pojalle vaatteita. olen kyllä yrittänyt, mutta olen saantu ostettua vasta kaksi bodya. Onneksi Millalla oli aika paljon unisex vaatteita, ettei ihan kaikesta tarvinnut luopua 🙂 

Ehdin jo pakkaamaan vaatteet piiloon vielä hetkeksi, siispä kuvia ei nyt ole, mutta ehdottomat suosikki olivat musta liivi, kauluspaita, joka oli kiinni bodyn alaosassa ja ”puku” body. 

Kotimatkalla poikkesin vielä Media Cafessa kahvilla ystävien kanssa ja toisella on laskettu päivä meidän jälkeen <3 Aivan ihanaa kun joku on ihan samalla viivalla koko ajan 🙂 Halpa-hallin kautta kotiin ja sieltä sitten tarttui mukaan kahdella eurolla ”lakerilenkkarit” valkoisilla nauhoilla 🙂

Onko muilla kokemuksia vaatteiden vaihdosta, jossa olisi säästänyt pitkän pennin?

Muoti Oma elämä Ystävät ja perhe Ostokset

22+4 Neuvola

Yli puolenvälin jo mennään, hui! Kyllä se aika menee nopeampaa kun esikoisen kanssa, toki eka kerta on aina eka kerta ja raskaudestaan on paljon kiinnostuneempi, kun se on niin uutta. Samaa en voi sanoa tästä raskaudesta, kun on ollut kaikin puolin niin helppo. Poika ei paljoa olemassaolostaan ”huutele,” todella rauhallinen yksilö. Vaikkakin potkut on alkanut tuntumaan nyt enemmän ja liikuskelee pidempiä aikoja kun aikasemmin.  En yhtä ahkerasti laske viikkoja ja joudun joka kerta kaivamaan vau:n raskauskalenterin, että tiedän missä mennään.

Neuvolassakin kaikki oli hyvin, vaikkakaan eihän siellä paljon mitään tehdä. Jutustellaan, otetaan hemoglobiini, tarkistetaan virtsa, käydään puntarilla, mitataan verenpaine ja kuunnellaan sydänäänet. Tärkeäähän se on, mutta ehkä jo toisen kanssa, voisi olla harvemmin käyntejä. Painoakaan en ole keränny yhtään. Päinvastoin, olen vieläkin alle sen mitä olin alkuraskaudesta ja se on hyvä juttu, kun ylipainoa kuitenkin on runsaasti.

Sitten olen pohdiskellut, että miten kahden lapsen kanssa pärjää, kun ei niillä kuitenkaan synkaa rytmit ja molemmilla on erilaiset tarpeet. onhan kautta aikojen aina pärjätty, mutta ei sitä oikeen ymmärrä ennen kun se sattuu omalle kohdalle. Joten nyt teiltä useamman lapsen äideiltä hyviä vinkkejä kotiin, autoiluun, kauppareissuille jne. Kaikki apu on tervetullutta.

461872_452477274769616_1808383758_o.jpg

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Hyvä olo