Uusivuosi sairaalassa

Mennyt vuosi on ollut hyvä, mutta pyhät meni vähän pilalle, kun sietämätön alaselkäkipu alkoi pari päivää ennen joulua. Kipu alkoi oikealta puolelta ja käveleminen oli haastavaa. Kipu siirtyi vähitellen keskemmälle ja siitä vasemmalle puolelle. 26.12 siirtyi kipu nivuseen josta turposi reisi ja pohje. Yritin istua lattialla ja siivota vähän leluja, mutta jalkaan sattui ja se alkoi hiukkasen jopa sinertämään. 

19:00 menin ensiapuun, koska pelkäsin, että jalkaan on tullut tulppa. Olen siitä kertonutkin, että minulla on perinnöllinen verenhyytymistekijä , jonka takia olen raskauden aikana pistänyt Klexanea (verenohennuslääke.) Piti siis myös pistää 6 viikkoa synnytyksen jälkeen, mutta suoraan sanottuna olen välillä unohtanut useampanakin päivänä ja annostus ollut painooni nähden liian pieni muutenkin, mutta kun ollut pelkkä ennaltaehkäisy, koska hyytymiä ei ole ollut.Jalka ultrattiin, mutta mitään ei löytynyt, mutta tulehdus arvo oli 150. Lähetettiin kotiin, koska ”tunsin itseni terveeksi.” Käly otti koko perheen hoiviinsa yöksi, kun mamma oli niin huonossa kunnossa. Siellä olin 00.30, että rankka ilta.

Seuraavana aamuna suuntasimme minun vanhempieni luo Pietarsaareen, että saadaan vähän lisäkäsiä, kun itse en päässyt liikkumaan kunnolla ja nukuin paljon särkylääkkeiden takia, joita ei siis lääkäri määrännyt saati sitten tulehdukseen mitään. Jalka oli turvonnut enemmän ja oli niin pinkeä, että iho ei joustanut enää yhtään. Jalka oli tuplasti suurempi kuin toinen. En kuitenkaan lähtenyt sitä näyttämään, koska sieltä ei mitään löytynyt, eikä lääkäri tuntunut olevan huolissaan edellisenä päivänä. Kärvistelin pari päivää jalka koholla,  särkylääkkeitä syöden, kunnes 29.12 isä toi minut Kokkolan ensiapuun, kun jalka ei näyttänyt parantuvan ollenkaan.

Eri lääkäri joka määräsi uuden ulktrauksen ja eri radiologi joka teki sen. Ultrasi nivusen, mutta lähtikin vatsaa kohti, josta siirtyi ylävatsaan ja ”kurkki” doplerilla keuhkoja ilmeisesti. Ei sanonut mitään, pyysi hoitajaa viemään pyörätuolissa käytävälle odottamaahan, kun hän soittaisi vielä lääkärille. 

Minut vietiin keuhkojen varjoainekuvaan, josta pääsin takaisin pedin kanssa ensiapuun. Jonkun ajan päästä lääkäri tuli ja sanoi; ”Siellähän oli ihan kunnon tukos.” Ihmettelin kovasti, että miten iso ja lääkäri kertoi, että koko jalka oli vatsasta nilkkaan asti tukossa, ruususta puhui ja pieni tukkeuma keuhkoissa. Veti vähän hiljaiseksi kun tajusin, että olisi voinut käydä vähän huonosti, jos en olisi mennyt hoitoon. Eli 26.12. päivän tapahtumista lautan kyllä valitusta eteenpäin. Onneksi sattui tällä kertaa pätevät ihmiset olemaan paikalla ja kiireestä huolimatta tutkivat minut kunnolla.

Pääsin osastolle ja sain ehdottoman liikkumiskiellon, en siis saanut edes vessa lupaa. Klexanen annostusta nostettiin rutkasti ja joudun pistämään sitä niin kauan, että Marevan lääkitys saadaan kohdilleen.

Olen siis vieläkin sairaalassa, enkä tiedä milloin pääsen kotiin, koska käveleminen ei onnistu lainkaan, mutta saan sentään vessaan jo mennä. Atte tuotiin tänään tänne. Matts on ollut lasten kanssa minun vanhemmillani ja on nyt Millan kanssa kotona. Itku tuli kun sain pikkuisen syliin monen päivän erossaolon jälkeen, melkein kun olisi synnyttänyt uudestaan.

Kaikki toistaiseksi hyvin, mutta pitkä parasnemisprosessi edessä. Onneksi täällä on niin hyvät hoitajat, jotka tuovat kaiken mitä pyydän. Kaikki käyvät vuoron perään ihastelemassa pikku-Attea :) Huomenna saan sitten rutistaa Millaa oikein lujaa. On niin ikävä ja itku herkässä koko ajan.

Hyvää uutta vuotta 2013 kaikille t. Mamma ja  Atte