Tänään on ainakin Tukholmassa satanut räntää kuin Esterin kakkosesta, ja aurinko ei tainnut nousta päivän aikana varttia pidemmäksi aikaa. Mikäs sen parempaa tähän pieneen talvimasennukseen, kun kurkkailla parin viikon takaiseen jumppamatkaan ja haaveilla kesän uusista reenireissuista. 

Saan usein Grammin ja Feijan kautta kyselyitä, miten ulkomaille pääsee ohjaamaan ja millaista se on. Siksi päätin kasata muutamia ajatuksia hommasta tähän postaukseen, ja ennenkaikkea kumota ne pilvilinnat, joita kyseiseen jobiin liittyy. Hommahan näyttää mainoskuvien ja instagram-postausten välityksellä yhdeltä ilmaiselta (ehkä pitkältäkin) lomareissulta. Asenteesta ja omasta luonteesta riippuen se voi olla juuri sitä, tai ihan päinvastainen kauhukokemus, jos ei osaa varautua haasteisiin. 

Itse päädyin Playitas Resortille ohjaajaksi juuri Instagrammin kautta. Eräs kyseisessä kohteessa työskentelevä PT bongasi mut grammista, kävi klippini läpi ja lähetti myöhemmin meiliä, haluaisinko tulla toteuttamaan tanssivien turistien lomatoiveet. Heillä oli siis pulaa taitavista tanssituntien pitäjistä, ja mulla ei ollut kyseiselle ajanjaksolle suunnitelmia ollenkaan, joten lähetin vihreää valoa vastaukseksi. En yleensä mieti tällaisia tarjouksia kahdesti, ja parin tunnin päästä mun lentoliput olivat jo bookattuna ja päivämäärät kalenterissa. Mä en tiennyt oikeastaan yhtään mitä odottaa, ja rehellisesti tarvitsin tuohon väliin vain omaa breikkiä Uppsalasta ja arjen sankariviitasta. 

Kun saavuin FUE Airportille, kukaan ei ollut mua hakemassa eivätkä kuviot tuntuneet kovinkaan selviltä. En ollut pitänyt sen kummempaa yhteyttä Resortin Fitness Manageriin lentolippujen oston jälkeen. Respassa sain avainkortin käteen ja opastuksen spanish englishillä huoneeseeni. Jahas, ensimmäinen huomio: ohjaajat eivät majoitu hotellihuoneissa, vaan kylässä olevissa asunnoissa. Ei siinä mitään, tilaa oli ainakin riittävästi ja sänkyjä kaksi. Hiestä märkänä hyppäsin ekana suihkuun ja sain huomata, että suihkutkin kyseisessä apartmentissa elävät omaa elämäänsä. Mikäs sen parempaa, kuin tulikuuma suihku +42 asteen lämmössä. 

En ensimmäisen päivän aikana reagoinut siihen yksityiskohtaan, että huoneista puuttuu myös ilmastointi ja tuulettimet. Yritin kerjätä vanhoilta työntekijöiltä hylättyjä tuulettimia, mutta ne tuntuvat noissa mestoissa omaavan suht korkean markkina-arvon näissä tilanteissa, eikä kukaan tuntunut olevan halukas luopumaan omastaan. Perussuomalaiselle nössölle kuten minulle, tuommoisessa lämpötilassa nukkuminen aiheuttaa pahaa oloa jo ajatuksen tasolla. Aiheutti lopulta ihan fyysisestikin, ja päädyin lopulta pakastamaan märkiä pyyhkeitä joita halailin nukkumatin kutsuessa. Yksinkään ei tarvitse kaksiossa koskaan elellä, koska ennemmin tai myöhemmin kämpän kaakeleilla kipittelee torakka tai kaksi. Nykyisin nämä jutut eivät pistä pakkaani sekaisin, vaan se tuntuu mulle toiselta kodilta ja just sopivalta lomamajoitukselta. (Vähän niin ku suomalaisten mökit, välillä on just niin rentouttavaa ettei kaikki ole ihan viimeisenpäälle fixattua!)

Kotikentällä olen perfektionisti jumppieni suhteen. Hengitän ja elän Les Millsin koreografioita ennen jokaista tuntia, hion tekniikkaa ja jankutan biisejä päässäni ennen tunninvetoa. Valmistelen tykitys soittolistat tabata-tunneilleni ja suunnittelen vakaan rungon venyttelytunneilleni. Tällaisessa mestassa se ei kuitenkaan yleensä täysin onnistu. Lukkari isketään käteen paria päivää etukäteen, ja ekana kertana mullekin tuli shokkina että nimeni oli lätkäisty monien tuntien alle, joita en ikinä pidä kotisalilla. Mistä repäistä koreografiat ja musiikit Kids Danceen ja suunnitella järkevä kokonaisuus Functional Toningiin yhden päivän varoitusajalla? Jossei muuten ollut hiki, niin siinä kyllä kostui meikäläisen jumppatopin selkä aika vauhdilla. En t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n voi mennä seisomaan 100 turistin eteen ja tönöttää tietämättömänä omista moovsseistani. Nykyisin tiedän, että selviän niistä spontaaneista heitoista ja kenenkään maailma ei kaadu, vaikken olisikaan kyseisen jumppaformaatin maailmanmestari. Yleensä ihmiset ovat kuitenkin erittäin huipulla tuulella näissä tilanteissa; merenrannalla, palmujen alla ja proteiinidrinksut kädessä pinacoladan sijaan. 

Siihen on varauduttava, että homma on melkoista repimistä jos ohjaa aktiivisia tunteja. Tabatat, crossfitit ja intervallitunnit menevät suht easylla meiningillä, koska näissä ei tarvitse ohjaajana juuri pistää omaa kroppaa likoon. Mutta välillä päivät näyttävät yhdeltä Les Mills-maratoonilta, ja ne ottavat jo näilläkin leveysasteilla välillä kunnon päälle – niin Kanarian kesän kuumuudessa ne ottavat vielä vähän lisää. Itse en oikein ymmärtänyt sitä ennen kuin pilkka osui omaan nilkkaan. Kuumuudessa nukkuminen aiheutti meikäläisen kropalle suht kovat stressilevelit, ja neljä jumppaa per päivä eivät suoranaisesti parantaneet asiaa. En ensikertalaisena osannut vielä reagoida kyseiseen tempoon, ja pyörryin kaksi kertaa jumppieni jälkeen. Onneksi polvet ja lonkka edellä, enkä pää edellä kohti kisa-allasta. Nykyisin pakkaan mukaani magnesiumit ja tankkaan pakastevihannekset kunnon suola-annoksella ennen reissua.

Kaikista näistä asioista huolimatta, haluan aina palata kyseiseen paikkaan uudelleen ja olenkin jo varannut ohjausreissun kesälle. Vaikka homma on fyysisesti rankkaa, on se aivan täydellinen breikki kaikista arjenaskareista kotikentällä. Aivot saa todellakin pistää narikkaan kaikista kouluun ja työelämään liittyvistä jutuista. Mikään ei voita omia vakkariasiakkaita, mutta on se vaan niin taivaallinen fiilis kun ihmiset pistävät itsensä yhdessä likoon ja yli sata osallistujaa rokkaavat bodyjammin movesit porottavan auringon alla. Kaikki ne kommentit ja kehut, joita asiakkailta noilla reissuilla saa, on pitkälle kantava voima meikäläisen elämässä. Edes pohjoismaalaiset tai saksalaiset turistit eivät janoa keskikaljan perään, vaan sitä biletetään ihan tosissaan kunnon endorfiini-energialla. Jokaisella vakkarityöntekijällä on jokin elämänstoori jaettavana, ja olen näiden reissujen ansiosta päässyt tutustumaan aivan mahtaviin tyyppeihin, jotka ovat opettaneet minulle itsestäni, liikunnasta ja omiin unelmiin uskomisesta ihan uusia leveleitä. Kaikenkaikkiaan koen siis olevani ”lyckligt lottad” kun minulla on tuommoinen jumppaparatiisi, jonne olen aina tervetullut.

Ehkä teistäkin joku ilmestyy paikalle vaikka heinäkuun reissulle.

Yritetään selvitä talvikaamoksesta ensin.

Haleja.

<3Siiri