Uudessa suhteessa puhuimme lapsiasiasta. Sanoin, etten tiedä, haluanko lapsia. Miespuolinen totesi, että vähitellen aika mulla vähenee. Vähenee, eikä se lapsen saaminen ainakaan helpotu, kun vuosia tulee. Joo, mä en ole vielä _niin_ vanha, mutta kuitenkin. Mies kommentoi, ettei hänkään tiedä, haluaako ikinä lapsia. Pyysin, että ilmoittaa jos mieli muuttuu ja ajatukset selkiytyy.

Jotenkin hämmentävää. Koska ikää kertyy, on asia otettava puheeksi melko aikaisessa vaiheessa suhdetta. Siinä vaiheessa, kun vasta huomataan toisen ärsyttävät piirteet ja punnitaan, onko ne sellaisia, joiden kanssa voi elää. Puhutaan lapsiasiasta, vaikkei edes asuta yhdessä vielä. Kai se on ihan normaalia?

Hämmentää myös, miten mua ahdistaa, ettei mies tiedä, haluaako lapsia. Miksi pitäisi tietää, enhän mäkään tiedä? Mitä se sitten auttaisi, jos hän ehdottomasti haluaisi lapsia? Saisinko jotenkin helpommin selville oman mielipiteeni asiaan ja voisin todeta että fine, haluan minäkin, jatketaan tutustumista tai okei, minä en halua, lopetetaan suhde tähän. Tai jos mies olisi ehdottomasti sitä mieltä että ei halua lapsia. Auttaisiko sekään mitään? Tuskin. Miksi silti toivoisin saavani selkeän ”kyllä” tai ”ei” -vastauksen?

Sitäpaitsi omakohtaisesti ja muilta kuultuani on vähän fiilis, että miehet sanovat todella pitkään etteivät tiedä. Ehkä ovat koko ajan sitä mieltä. Ei heillä oli kiire tekemään päätöstä. Ei miehiltä aika kulu samalla tavalla kuin naisilta.