Ei näitä päiviä, please

Ihan järjetön läheisyyden kaipuu ollut nyt pari päivää. Eikä siihen auta kuka tahansa. Tosi inhottava ja kamala tunne. Siitä tunteesta ei saa kunnolla edes kiinni. Sitä on vaikea kuvailla. Ihan kuin mun ihoni pinnalla olisi joku ihan ohut harso, vaikka siinä pitäisi olla paksu samettikangas. Semmoinen, minkä voin tuntea ympärilläni ihan kunnolla. 

En osaa selittää. Järjetön ikävä, mene pois.

Samalla jostain palautui muisto menetetystä ”lapsesta”. Ei se silloin kauheasti surettanut, enhän edes tiennyt vielä 100-varmasti sen olemassaolosta.  
Huokaus