Näkisitpä mut nyt

Tai oikeastaan, näkisitpä mut vaikka kahden kuukauden päästä. Tai kesällä.

Olen oikeasti tajunnut itsestäni parissa kuukaudessa asioita enemmän kuin koskaan. Oon ymmärtänyt asioita, jotka on vaikuttaneet käyttäytymiseeni lapsuudesta asti.  Nappasin puoliksi sattumalta yhden kirjan kirjaston hyllystä. Psykologiaa. Olin lukenut siitä ehkä 1/3, kun iski ja lujaa. Ensin salpautui hetkeksi henki, sitten pääsi itku. Tunnistin itseni niin selkeästi  siitä tekstistä.

Sen jälkeen en ole saanut oikein rauhaa asialta. Olisin tahtonut tietää lisää ja lisää. Nyt oon lukenut aiheesta ne kolme – neljä kirjaa, jotka kirjastosta oli saatavilla. Olen jutellut asiasta terapeutille. Hän ihmetteli, miten olen voinut noin suuren asian ymmärtää tässä tilanteessa. Kuulemma tuo mun reagointini fyysisellä kivulla ja se, mitä hän musta tietää, viittaa siihen, että olen ihan oikeiden asioiden äärellä.

Tavallaan oon helpottunut ja tyytyväinen, että asia putkahti pinnalle nyt. Toisaalta ärsyttää, että tajutakseni tuon, piti tapahtua ero. Väitän tietäväni, että  käyttäytymiseni on varmaan aika suurelta osin johtunut tuosta käyttäytymismallista, jolla olen jo lapsena yrittänyt itseäni suojella. Mä en voi enää olla samanlainen kuin ennen. Olen ollut suhteessa vain 50%, kyllä mä sen ymmärrän. Mutta ainakin tämä puolikas on jo nyt muuttunut ja jatkaa muutosta tulevaisuuteen.

Haluaisitpa säkin nähdä!