Ei kulje

Hetkittäin tuntuu rauhalliselta ja ihan ok:lta. Siis lähinnä silloin kun olo on epätodellinen ja odotan pääseväni pian sen rakkaan luokse. Sitten muistan etten enää saa rutistaa tavatessa. Tapaaminen iskee varmaan märkiä rättejä kasvoille ja saa kyynelkanavat aukeamaan.

Eilinen on ollut ihan järkyttävä päivä. Piti yrittää vahtia yhtä pienokaista mutta pelkäsin koko ajan että olen liian ajatuksissani enkä keskity häneen tarpeeksi. Että mun takiani hän satuttaa itsensä.  Lapsen touhuja katsellessani iski aina kauhea ikävä ja itku. Meilläkin olisi voinut jokusen vuoden päästä olla tuollainen. Nimiehdotuksetkin on jo valmiina. <3 🙁   Jos yritin katsella tv:stä, sieltä tuli pelkkää romantiikkaa. Tai mä näin romaniikkaa kaikissa ohjelmissa joissa oli pariskuntia. Yritin uppotua lehtiin. Liikaa kivoja sisustuksia (jotka eivät koskaan päädy kotiimme), ruokohjeita (joita en voi enää koskaan tehdä rakkaudesta toiseen) ja onnellisia pariskuntia.

Tekisi koko ajan mieli kertoa kuinka kaipaa, rakastaa ja haluaa antaa anteeksi. Olemme kuitenkin sopineet, ettemme pidä nyt yhteyttä. Juttelemme joulun jälkeen. Tosi vaikeaa mulle. Yritän kovasti hammasta purren olla laittamatta sitä tekstaria tai sähköpostia.  Välillä tulee käytännön asioita, joiden takia pitää ottaa yhteyttä. Siinä samalla kerron kaipaavani. Nyt yritän välttää sitä, koska tiedän että toista ahdistaa. Hän on solmussa ajatustensa kanssa.

Haluaisin koko ajan kertoa tunteistani, vaikka toisaalta sanoja ei ole. Sanat eivät riitä kertomaan.