Eronneelle ei tarvitse sanoa

seuraavia asioita, vaikka hyvää tarkoittaisitkin.

1. ”Ei se ollut sun arvoinen”, no aha. Mutta jos minä koen että oli. Kuka on kenen arvoinen? Jos tuo ei ollut arvoiseni, tarkoittaako se, että tuhlasin aikaani itselleni ihan arvottomaan tyyppiin kaksitoista vuotta, enkä edes tajunnut sitä?! Kiva ajatus (not)

2. ”Jostain löytyy se sun unelmien mies, kun vähiten odotat”. Mutta jos olen toivoton romantikko ja haaveilen kestävästä parisuhteesta. Alitajuisesti odotan sitä koko ajan? Jos se löytyy silloin kun vähiten odotan, se tapahtuu joko JUST NYT – en nimittäin todellakaan halua uutta kumppania tällä hetkellä, tai silloin kun kouristelen esim. oksennustaudissa kotosalla… 

3. ”Yksin on ihan kiva olla”. On varmasti, mutta jos ihan kiva ei riitä. Tämän olen yllättäen kuullut pääasiassa parisuhteessa eläviltä. Sellaisilta, joiden tiedän seurustelleen koko aikuisikänsä.

4. ”Mä olen sillä tavalla avoin ihminen, että otan kyllä kaikki ystävällisesti vastaan ja tapaan mielelläni”. Näin siis sanoi ystäväni, kun kerroin, että pari tyyppiä sanoi, etteivät osaisi ehkä suhtautua miehen uuteen naiseen luontevasti ja ystävällisesti. Hyvä olla rehellinen, mutta meinasin kyllä purskahtaa tuon lauseen jälkeen itkuun parin lasillisen jälkeen. Hieno elämänasenne ja toki toivon itsekin joskus voivani suhtautua iloisesti siihen, että exä on löytänyt jonkun. Mutta ei nyt.  Olisin toivonut, että ystäväni olisi jättänyt tuon sanomatta. Ei sillä, että henkilö kauheasti tulisi edes tapaamaan miestä ilman mua.

5. ”Käyt nyt vaan treffeillä kaikkien kivojen tyyppien kanssa”. Okei, onhan sitä pari treffikutsua tullut, mutta hei, mä en ole valmis. Kävin yksillä treffeillä. Ensin tuli syyllinen olo ja tapaaminen oli lähinnä ihan sama. Syyllisyyttä tuli siitä, että mä muka pettäisin exää. Toisaalta koin syyllisyyttä myös siitä, että käyn treffeillä tyyppien kanssa, jotka saattavat odottaa jotain vuosisadan rakkaustarinaa. Sitten mä menen tapaamiseen sillä asenteella että kunhan meen, ihan sama, ei kiinnosta.