Mä saan olla vihainen ja ajatella rumasti!

Kävin eilen terapiassa. Tämä kiltteys pitää nyt heittää romukoppaan. Riskinä on, etten osaa surra ja vihata kunnolla, koska en ole tottunut antamaan itselleni siihen lupaa. Siitä tämä betonimöhkälemäinen olokin johtunee. Viha ei pääse ulos. Eilen olin todellakin kurkkua myöten täynnä betonia. 

Terapeutilta sain oikeasti hyödyllisiä neuvoja. Tässä muutama:

– Jos havahdun haikailemaan miehen perään, mun kannattaa sanoa itselleni ääneen, ettei se ole totta. Miehen voi kuvitella viereensä, kutistaa ja lytätä. Samoin voi tehdä sille naiselle. (Tässä on vielä harjoiteltavaa…)

– Jotta saan oikeasti vihan purettua, saan huutaa, hakata tyynyjä tms. Se kuulosti tosi hölmöltä. Tai sitten voin kirjoittaa vihaisia kirjeitä ja polttaa ne. Katsotaan nyt. Sen sijaan istutin miehen kuvitteellisesti illalla tuoliin, ”nyt jumalauta säälittävä, vastuuta pakoileva nössö kuuntelet”. Sitten mä vuodatin ääneen sille kaiken, todella rumasti, julmasti, haukuin idiootiksi, säälittäväksi nössöksi, helvetin kakaraksi ja mitä vielä. Tuntui toimivan.  En edes pyytänyt jälkeenpäin anteeksi sanojani. Sekin on ihan ok, jos tuntuu, ettei ole oikeutta ajatella ja sanoa niin rumasti, vaikkei kukaan kuulekaan.

– Mulla on oikeus ajatella miehestä nyt pahaa, toivoa hänelle ikäviä asioita, haukkua ja syytellä. En ole halunnut tehdä niin, pelätessäni että tee toiselle se mitä haluat itsellesi tehtävän -ajatus kostautuu. Erossa en kuitenkaan ole oma itseni, tämä en ole oikea minä. On siis tärkeä osata ja uskaltaa ajatella myös pahasti.  Kuuluu asiaan.

– Pitää luottaa että tämä eron käsittely menee kuten pitääkin. Jos ei itketä niin sitten ei. Väkisin ei kannata hakea kyyneleitä. Kyllä ne tulee jos tulee. Tai sitten ei tule. Sekin on normaalia.

– Koska olen tajunnut tämän koko mun elämääni vaikuttaneen liiallisen kiltteyden, pelkäsin, että pohdin sitä ja unohdan käsitellä eroa. Sitä pelkoa ei kuulemma ole. Kiltteyden oivaltamiselle just nyt on syynsä. Aiheesta nyt kumpuavat ajatukset ovat niitä, mitkä ovat eniten vaikuttaneet suhteeseenkin. Eli vaikka mua kovasti mietityttäisi loku lapsuuden kokemus, käsittelen sitä kautta myös eroa. 

Oli helpottava tietää ja kuulla nuo jonkun lausumana. En mä ole koskaan eronnut näin pitkästä suhteesta, saati oivaltanut jotain merkittävää, koko elämääni vaikuttanutta käyttäytymismallia.

Ostin myös D- ja C-vitamiinia. Ei niistä kai haittaakaan ole.

Niin ja terapeutti kyllä pudisteli päätään miehen mahdolliselle suhteelle. Hän on siis aiemmin auttanut myös miestä. Ei hän tietenkään mitään suoraan sanonut, mutta totesi, ettei mies todellakaan vaikuta olevan suhteeseen valmis. Hänellä on liikaa meneillään. Vielä kun kerroin, että nainen haikailee kai eksänsä perään. 

Niin, tässä mies sinulle:

Haista jätkä paska. Mä en tiedä vihatako vai sääliä sua, ettet osaa käsitellä asioita. En tiedä pitäisikö sua sääliä, kun olet tuommoinen lapsi. Et osaa ottaa vastuuta tunteistasi tai pitää sopimusta. Et osaa ehkä edes käsitellä tunteitasi. Et uskalla olla yksin! Se, että sinä oot kohta ehkä suhteessa, ei todellakaan tarkoita automaattisesti sitä, että olisit onnellisempi. Siinä vaiheessa kun sä pakenet barbien helmoihin, mä olen tutustunut itseeni. Musta on tullut tasapainoisempi, olen kohdannut tunteeni, uskaltanut, pärjännyt ja jopa nauttinut yksinolosta. On paljon hienompaa myöntää rehellisesti ja täydestä sydämestään voivansa olla onnellinen itsensä kanssa! Sinä kannat ongelmia ja lapsellisia tapoja ratkaista ne, mukanasi vielä pitkään.