Unia ja valveaatoksia
Sen hetken kun sain kunnolla nukuttua, näin kamalaa unta. Olin tapaamassa exää (kauhea sanoa noin, tottuuko siihen koskaan?) ja kaikki oli ok. Hetken päästä se nainen ilmestyi paikalle. Heillä oli molemmilla ikuista rakkautta todistavat tatuoinnit, samanlaiset, samassa kohdassa jalkaa. Toisella oikeassa, toisella vasemmassa. Tässäkin unessa heräsin omaan itkuuni.
Hemmetti, enkö mä nyt muka tarpeeksi käsittele tätä asiaa valveilla, pitääkö sen tunkea uniinkin. Mitä mä tänään olen miettinyt
– Miksi ex halusi vielä esitellä mulle työpaikkansa, iltana jona jätti. Oliko se joku osoitus että katso, täällä me työkaverin kanssa vietetään aikaa.
– Miksi hän kertoi mulle ihan hetki ennen eroa tulevista työkaverin (ei se nainen) tupareista. Oliko sekin osoitus, että katso, täällä me sitten sen työkaverin kanssa vietetään aikaa.
– Miten tyhmä voi ihminen olla, että tietämättään kahlehtii toisen. Itse on halunnut vain hyvää, kaunista ja onnellista meille molemmille, yhdessä. Oonko mä sittenkin mielenvikainen?
– Jos en olisi heti eroilmoituksen saatuani kertonut sitä muille, olisiko se auttanut jotain? Mä luulin että ero tuli, kun toinen avasi suunsa ja kertoi, ettei näe enää syitä yrittää. Tänään hän sanoi, että oletti eron astuneen heti voimaan, kun kerran julistin siitä muille. No, sanoihan tuo senkin, että tästä lähtien haluaa olla vapaa. Ei niitä harkinta-aikoja tai mitään.
– Auttaako asioiden ruotiminen ja vastausten saaminen, vai satuttaako se mua vain enemmän. Antaako se helpotusta vai turhia odotuksia. Olisiko helpompaa olla vihainen?
– Mitä maailmalla on mulle tarjota, ja onko se kaikki pelkkää pashaa? Työtkin loppuu, joten aika tyhjän päälle tässä jäädään ensi vuodeksi.
– Olenko mä tosiaan mielenvikainen ja johtanut häntä harhaan jopa siinä, että muka rakastaisi. Nyt hän ehkä tajuaa, ettei rakastanut koskaan. Katuu kaikkea ja vihaa mua.
Huomenna pötkin muualle täältä kaverin nurkista. Ei täällä kehtaa iäti olla. Sitäpaitsi täällä kaikki muistuttaa meistä. Siitä kun asiat oli hyvin. Meinaan koko ajan mennä mukaan keskusteluun aloittamalla ”No niinhän mekin… ”. Me, me, me. Ei ole enää meitä.