Hyviä ja huonoja hetkiä
Pikapostaus viikon asioista, ilman kuvia valitettavasti.
Aloitetaan huonoista uutisista, sillä ne ovat viime päivät rytmittäneet mun elämää täällä Portugalissa. Olipa kerran lämmin torstainen päivä, jota oltiin viettämällä kavereiden kanssa Costa de Caparicassa. Aurinko paistoi ja aallot olivat ihania. Auringonlasku vedestä käsin oli taas kerran mahtava, ihastelin sitä niin hämmentyneenä, enkä olisi halunnut, että se hetki loppuu ikinä. Aurinko kuitenkin painui alas siinä klo. 17.30 jälkeen, jolloin otin viimeisen aallon rantaan ja lähdin kävelemään autolle. Muut jäivät vielä veteen. Autolla aloin ottamaan märkkäriä pois, kunnes huomasin lasinsiruja maassa. Katoin ylös ja siinä se oli. Rikkinäinen auton ikkuna ja reppuani ei missään. Olin jättänyt sen takapenkille jalkotilaan ja siitä rosvot olivat sen napanneet. Kaikki meni. Puhelin, lompakko, pankkikortti, auton avaimet, kotiavaimet jne. On ollut aika selvittelyä, että saisi tavaroita takaisin ja vielä ulkomailta käsin. Ei kauhean helppoa eikä kivaa. Nytkin alkaa vihastuttaa, kun tätä kirjoitan, vaikka muuten olen jo hyväksynyt asian, että näin kävi ja mulla oli tosi huono tuuri.
Sen pidemmittä puheitta mennään hyviin uutisiin. Nimittäin ihmisiin täällä Portugalissa. Paikalliset ovat niin ystävällisiä ja auttavaisia, että en ole muualla nähnyt. Ravintolassa saa aina hyvää palvelua, vieraat auttavat aina tavaroiden kanssa ahtaissa busseissa, jos hymyilet, sinulle hymyillään takaisin. Autolla ajaessa saat usein tietä, kävellessä liikkuessa sinulle annetaan tietä. Jos kävelet katse puhelimessa ja törmäät vahingossa toiseen ihmiseen, saat naurun ja olkapäälle taputuksen. Sinäänsä hassua, koska pimeä puoli on juuri rikokset. Varkauksia, pahoinpitelyjä tm. tapahtuu Lissabonin yössä paljon. Mutta uskon, että suurin osa paikallisista on ihan oikeasti vain tosi suurisydämisiä. Mulle tulee aina niin hyvä mieli, kun kuljen tuolla ja kohtaan niin ihania ihmisiä.
Eilen taas se kävi, sain niin ystävällistä kohtelua, että en Suomessa koskaan saisi. Menin surffaamaan bussilla, koska tosiaan oman auton avaimeni ovat poissa ja uudet tulossa vasta. Otin vain 10e käteistä, sillä varkauden jälkeen olen tullut skeptiseksi, laskin, että se riittää hyvin bussilippuun ja pieneen snäksiin kohteessa. Menin ostamaan meno-paluu lipun Lissabonissa ja astelin bussiin. Olinkin ostanut vahingossa junalipun, joka ei luonnollisesti bussissa käy. Minun olisi pitänyt lähteä kotoa hakemaan lisää rahaa ja tehdä koko rumba uudestaan, joten olin pettynyt ja luovuttamassa jo koko surffin suhteen. Kunnes eräs pappa vetäisi mua hihasta, kun olin kävelemässä pois päin bussista. Hän ei puhunut englantia yhtään, mutta viittoi minua bussiin päin. En ymmärtänyt mitä tapahtuu, ajattelin, että hän tulee tulkkaamaan, voisiko mun junalipun jotenkin muuttaa bussilipuksi. Hän kuitenkin osti minulle bussilipun. Olin niin häkeltynyt ja kiittelin häntä portugaliksi (tämä on myös about ainoa sana, jonka osaan portugaliksi. Kyllä, en ole juurikaan oppinut muutamia perussanoja enempää..). Päästiin perille ja menin vielä kiittämään miestä. Taas hän otti käsipuolesta ja alkoi vetämään toiseen suuntaan, mitä ranta oli. Yritin sanoa hänelle, että menen rannalle (praia praia), mutta hän puhui kovasti jotain ja jatkoi matkaansa. Seurasin kiltisti, kunnes pääsimme paikalliseen R-kioskiin. Tosiaan, eihän mulla ollut paluulippua, en ollut tullut ajatelleeksi edes. Hän osti paluulipun. En tosiaan tiennyt mitä olisin tehnyt kiittääkseni tarpeeksi. Halasin ja kiitin. R-kioskin henkilökunta nauroi, kun yritin vaan kiittää ja puhua englantia papalle.
En voi uskoa, että tuollaisia ihmisiä vielä on olemassa <3 Nyt on oma vuoroni tehdä jokin hyvä teko jollekin.