Tuntuu, että aloitan joka postauksen sillä, kuinka aika menee niin nopeasti, mutta kun se menee! Vasta oli viime viikon torstai ja odotin ystävääni saapuvaksi Suomesta tänne ja nyt on jo seuraavan viikon sunnuntai. Kaverikin tuli ja meni. Ihanaa oli saada taas Suomesta vieras tänne, jotenkin niin lohdullinen olo siinä mielessä, kuinka paljon oikeasti on mahtavia ihmisiä elämässä. Täälläkin on käynyt kuitenkin porukkaa ja siitä tulee ihan tosi hyvä mieli. Sitä voi nuorella naisella olla välillä liikaa vaihtoehtoja elämän suhteen ja se ahdistaa, mutta kun tajuaa sen tärkeimmän: että on mahtityyppejä elämässä, niin mahteja, että ne korvaa ne muutamat ei niin kivat- ihmiset. Sydän.

Brunssisuositus: Nicolau Lisboa. Brunssiin sisältyi toast, jogurttikulho, mehu, pannari ja kahvi. Eikä jäänyt kyllä nälkä huh. 

Mä oon aika varma, että lähden helmikuuksi jo Suomeen tai ainakin muualle. En siis vieläkään tiedä varmaksi mistään mitään, mutta sen oon aika varmasti päättänyt että en jää tänne. Jos jään ulkomaille, niin maailmassa on niin paljon muitakin ihania paikkoja, joita haluan kokea ja nähdä. Tietenkin on Portugalissakin vielä vaikka ja mitä koettavaa ja nähtävää, mutta aion mennä ainakin vielä etelään roadtripille ja lisäksi koluta Lissabonin ympäriltä surffispotit, kylät ja käydä jossain keskimaassakin. Pohjoisessa olen jo käynyt, mutta jos on aikaa, niin miksei sinnekin päin uudestaan. Alkaa vain talven tullen olle kylmä, joten siksi etelään kohti tekisi mieli. Se myös yksi syy miksi vaihdan maisemia, jos ulkomaille jään. Vaikka kevät alkaakin helmikuussa ja tulla ja kylmin kausi lienee joulu-tammikuu, niin vesi on silti kylmimmillään keväällä samoin aallot ovat suuria. Miksi en siis lähtisi kohti lämpimämpiä vesiä ja kelejä, jos en Suomeen mene. Mulla on kuitenkin Suomessa pari kiinnitystä kevään varalle ja todella toivon, että ne natsaa. Se meinaan olisi taas yksi kokemus se, eikä yhtään hullumpi. Jos se onnistuu, niin kirjoitan siitä sitten. Jos ei, niin pitänee alkaa selata lentotarjouksia 😀

Mulla on mun diplomityö valmistunut kuin varkain. Tuntuu etten ole sitä juurikaan tehnyt viime aikoina, koko marraskuu oli täynnä tekemistä vieraiden kanssa jne. Mutta silti se on aika loppusuoralla, eli kyllä ne tehokkaat aamut ovat tuottaneet tulosta. Mulla on pään sisällä dedis sen kanssa jouluun mennessä, sillä ei niin ole väliä, sillä en kuitenkaan aio ottaa papereita ulos, kuin vasta keväällä, mutta haluan sen valmiiksi itseni ja yrityksen (jolle sen teen) vuoksi. Sen jälkeen voi keskittyä sitten tekemään muita juttuja, kun se on kokonaan paketissa ja kansissa pölyttymässä kirjahyllyllä. Sitä ei itse edes aina tajua millaisen työn on sen kanssa tehnyt. Se on todella suuri tuntimäärä mitä olen sen kanssa yhteensä paininut ja se on kyllä opettanut mulle monia asioita. Jotenkin outoa miettiä, että olen oikeasti tehnyt tutkielman, mistä on vieläpä ehkä ja toivottavasti hyötyä yritykselle. Olen ihan itse kirjoittanut joka sanan ja käynyt läpi kymmeniä lähteitä aiheeseen liittyen. Olen tehnyt haastatteluja, joita olen analysoinut ja väsännyt kyselyn, jonka olen jakanut yhteensä usealle sadalle ihmiselle. Kyselyiden tulokset olen vääntänyt numeeriseen muotoon ja laskenut erilaisia lukuja niistä ulos, jotta niitä on voinut vertailla keskenään ja aiempiin tutkimuksiin. Olen käyttänyt exceliä, tehnyt kuvia, taulukoita, laskelmia ja kirjoittanut 80 sivua tekstiä. Olen tehnyt johtopäätöksiä ja esittänyt ratkaisut ongelmiin, joita tutkielman alussa esitin. Ratkaisut ovat yrityksen käytettävissä ja toivon, että ne tulevat heille tarpeeseen ja että he pääsevät jalostamaan johtopäätöksiäni omassa toiminnassaan. Olen todellakin ansainnut sen Mulberryn tm. ihka oikean nahkalaukun (vink vink)kun satojen luentosalissa istuttujen tuntien ja satojen tenttien jälkeen raapustin vielä tuon dippatyönkin ja valmistun diplomi-insinööriksi. Tekniikan maisteriksi. Ihan hullua. Ajattelin ensin, että toivon vain mun tyylille sopivamman lahjan, kuten esim. matkan jonnekin. Mutta ei, matkoja tulee ja menee. Jos valmistumistani halutaan muistaa, niin haluan jonkun, joka kestää mulla siihen asti, kun vanhana istun kiikkustuolissa ja voin sen antaa lahjaksi lapsenlapselleni ylpeänä. Ja kertoa, kuinka mummi sain se silloin, kun vuonna 2017 valmistui diplomi-insinööriksi ja kuinka ne opiskeluvuodet olivat elämäni aikaa silloin. Kuinka monia unohtumattomia matkoja mummi matkusti ja kuinka paljon yliopisto opetti ja mitä kaikkea siinä maailmassa yliopiston sisällä tuli koettua. Ennen kuin musta tulee mummi, niin takaisin tähän päivään 😀 Diplomityö kasaan ja surffia niin paljon kuin vielä parin kuukauden aikana irti saa.