Rakkaus mereen

Mä niin rakastan merta. Olen kasvanut sen äärellä, tottunut tulemaan sen kanssa toimeen. Toki meillä Suomessa meri ei ole yhtä vaikuttava, sillä sieltä puuttuu isot rantaan paiskautuvat aallot, meren järisyttävä kohina ja valtameren tuoksu. Meillä on kuitenkin aaltoja, jotka kohisevat ja meren tuoksu. Mikään ei ole parempaa kuin meren tuoksu ja merituuli. En tiedä tarkkaa ikää milloin olen oppinut uimaan, mutta ennen kouluun menoa kuitenkin. Muistan, kun hämmästelin sitä miten piti mennä uimakouluun ja miten jotkut eivät osanneet uida. Koska itselle meri ja uiminen sekä uimataito on ollut välttämätönä. Meri on ollut aina siinä, ensimmäisenä kun on oven avannut kesällä. Sinne mentiin kavereiden kanssa aamulla ensimmäisenä ja tultiin ylös illalla viimeisenä. Välillä käytiin saunomassa ja syömässä, minkä jälkeen leikit vedessä jatkuivat. Oltiin kotirannassa tai veneen kanssa liikenteessä. Kaikki kasvoivat siihen, että merta pitää kunnioittaa, eikä kukaan koskaan käyttäytynyt typerästi, kun oltiin vesillä. Ei todellakaan mitään ylihuolehtimista, että lapsi tippuisi yli laidan, koska kaikille oli selvää, että vedelle jää aina kakkoseksi ja samalla se oli lempielementti, ei sen kanssa haluttu alkaa pelleilemään. Tämäkin varmaan riippuu siitä, onko ollut veden kanssa pienestä asti tekemisissä vai ei, mutta itselle on vieras ajatus, että lasta pitää varoa hirveästi meren äärellä. Kun meitä ei koskaan tarvinnut varoa, ainakaan omasta mielestä 😀

Tampereella asuessani ikävöin aina merta. Sen ääntä ja sitä tuoksua, sitä tunnetta että merta pitkin voin mennä minne vain. Kotikaupungissani on merta joka puolella ja sen äärellä onkin tullut vietettyä monet hetket. Se rauhoittaa, kun stressaa. Se lohduttaa, kun surettaa. Ja se kanssaelää iloja. Kaikilla reissuillani meri on ollut lähellä koko ajan. Lempikohteet ovat niitä, jossa meri on lähellä ja niihin olen aina palannut uudestaan. Ja tulen palaamaan. En pysty olemaan kauan paikassa, missä en pääse meren äärelle. En voisi kuvitellakaan asuvani sisämaakaupungissa, pelkkä ajatuskin ahdistaa, että olisin niin sanotusti jumissa siellä. Rakastan Lissabonia, mutta jos meri ei olisi tässä vieressä, en kyllä uskoisi viihtyväni. Olen pikkukaupungin mimmi, eikä suurkaupungin elämä ole minua varten. Toki Lissabon on muutenkin idyllinen pikku kaupunki, jossa vain asuu hirveä määrä ihmisiä, mutta silti tarvitsen paikan, jossa saan hengittää raikasta ilmaa ja olla lähellä luontoa. 

Pahoittelut yläpuolella olevan kuvan laadusta. Ei vieläkään ole kunnon puhelinta ja halusin vain jakaa tämän kuvan, sillä vaikka laatu on huono, niin maisema oli vaikuttava. Ei uskoisi paikan olevan Euroopassa.

Sen vuoksi meri on täälläkin asuessani suuressa osassa elämääni. Menen sen luokse monta kertaa viikossa. Täällä on vielä positiivista se, että saan ottaa surffilaudan kainalooni ja oikeasti mennä veteen. Enkä vain ole sen äärellä. Onneksi on meri, ilman sitä ei täälläkään aina jaksaisi tarpoa. On elämässä mitä tahansa meneillään, niin surffatessa kaikki unohtuu ja voi vain nauttia siitä, miten mahtavia asioita meri meille tarjoaa. Miettikää mikä voima sillä on, se voi paiskoa rantaan jättimäisiä aaltoja hirveällä voimalla, eikä meillä ole siihen mitään sanottavaa. 

Tämä kuva on yksi lemppareistani. Kaverini otti sen vanhalla kunnon filmikameralla. Uskomatonta miten hän onnistui taltioimaan tuon hetken, kun käytössä on vain yksi painallus ja tarkennuksesta ei tietoakaan. Kokonaisuudessaan todella onnistunut kuva. Oikeen vanhanajan vibat huokuvat tästä.