Entä jos itkettäisi linja-autossa

Chisun Polaris. Levyn nimikkobiisi.

Avauduin jo ystävilleni viikonloppuna kyseisen kappaleen aiheuttamista tunnereaktioista, taannoin pääsi valtava itku tätä kuunnellessa. Se vähän yllätti, olin kuunnellut levyn jo läpi pariin otteeseen ja tämänkin biisin makustellut ja todennut upeaksi. Kaipa vaan sitten tajunnan tasolla biisi vaati vähän useamman kuuntelukerran, ja siinä kohtaa kun otin sen omakseni, niin ei onnistunu itkun pidättely. Ja nyt, tänään aamulla matkatessani töihin, piti kyllä nieleskellä ja pidätellä, ettei pääse sopivimpaan ruuhka-aikaan naama kastumaan. Tää biisi on ihanuudessaan vaarallinen.

Tän biisin itketysvoima mun kohdalla perustuu siihen, että mä löysin sille oman merkityksen, ja olkoon siis sitten kenties niin, että puran sillä jotain kevyesti minua aina otteessaan pitävää koti-ikävää. Tajusin, että mun Polaris on koti ja perhe tuolla pohjoisemmassa. Ja se kutsuu mua ain kotiin, vaikka oonkin kääntäny kasvot etelään. Vaikka mun elämä on pääkaupunkiseudulla tänään, mun sisintä on aina vähän kiinni siellä, missä oon varttunu. Ja tiedän, että siellä mua aina odotetaan.

:)

toivottavasti jokaisen viikko on alkanu hyvin! Katselkaa tähtiä ja pitäkää valo mukana pimenevässä illassa!

xx Mikko