Lana Del Rey – Ultraviolence
Sateinen tiistaiaamu, Lana Del Rey sopii tähän hetkeen aika passelisti. Uusi levy aukeaa minulle jokaiselta kuuntelukerralta enemmän ja enemmän. Tämä ei vielä toistaiseksi synnytä yhtä suuria tuntemuksia kuin Born to Die, mutta en minä tätä levyä varmasti jätä vain hyllyyn pölyttymään. Enkä kyllä takuulla kykenekään, nimittäin katselkaahan:
Levy perinteisessä Cd-muodossa, sekä kahtena vinyylinä oli pakattu hienoon, 12 tuumaisen vinyylin kokoiseen pakettiin.
Mukana muutama art print myös, alemmat kuvat eritoteen miellyttävät visuaalista silmäni. Voisivat olla kehystämisen arvoiset!
Kuvavinyylit ovat niin kauniit! Noiden alta tosiaan löytyy sitten vielä pahvikansissaan CD. Koko paketin visuaalinen ilme on todella kaunis, jotenkin juuri sellainen mitä Lana Del Reylta odottaisikin. Ja musiikkikin kuulostaa juuri siltä. Niin hyvässä kuin pahassa. Se ei ehkä suo suuria yllätyksiä, mutta on juuri sitä mitä toivoinkin sen olevan. Deluxe editionin kuuntelija saa mielestäni miellyttävän paljon kuunneltavaa, kuitenkin neljäntoista biisin edestä, eiköhän niistä löydy jokaiselle jotakin.
Jotkin biisit aiheuttivat jo ensimmäisen kuuntelukerran aikana voimakkaita tunteita, tai jäivät vaan jostain syystä erityisesti mieleen. Ennen levyn kauppoihin saapumista julkaistut Ultraviolence, Shades of Cool sekä Brooklyn Baby tosiaan oli kuunneltu jo aiemmin, näistä ensimmäisenä mainittu on minulle mieluinen kappale. Se kuulostaa juuri siltä, mihin Lanassa rakastuin, kun kuulin Video Gamesin. Sanoituksissa on aika raskas meininki, joka melodiaan yhdistettynä tekee tästä upean kokonaisuuden.
Ja sitten se Wes Coast. Kappale on vaan niin loistava, ja mielestäni nappivalinta ensimmäiseksi sinkuksi. Rakenteeltaan sensuellisti laahaava biisi kasvaa ja kasvaa loppua kohti. Tämä on suosikkejani.
Usea kappale menee yhtenäisenä virtana, kuulostaen hyvältä, kuitenkaan herättämättä erityisiä tuntemuksia. Kunnes pääsen kappaleeseen nro. 10. Tässä meinaa itku tulla jo ensimmäisen sekunnin aikana. Tunnelma on niin hauras ja alakuloisen kuuloinen, Lanan ääni soi niin kauniisti. Ensimmäinen säkeistö mennään mollissa, ja luulen tämän olevan Summertime Sadnessia suurempaa, universaalia täydellistä masentuneisuutta, kunnes on toiveikkaalta kuulostavan kertosäkeistön vuoro. Se tuo vastapainoa surumieliselle alulle, hienolla tavalla. Koko kappale paketoidaan alun soundeilla, ja kappale jää mieleen itselleni yhtenä levyn parhaista. Old Money on ihana. Sanoitukset ovat sitä tuttua Lanaa, kuten ”will you still love me when I shine, from words but not from beauty”.
http://www.youtube.com/watch?v=S4lim6J5X-E
Kaiken jälkeen, deluxe editionilla viimeisenä biisinä oleva Florida Kilos on piristävää kuultavaa, tunnelmaltaan ja meiningiltään hiukan muun levyn kappaleista eroava. Mutta kuitenkin ehdottomasti LDR-biisi. Sanoituksissa toistuu Lanalle tuttuja elementtejä. Minä pidän tästä kappaleesta :)
http://www.youtube.com/watch?v=P_1kT-31rJQ
Päätän tämän sanoihin, että pidän uudesta levystä. Kovasti. Tämä tulee varmasti soimaan paljon. Noin vuosi sitten oltiin katsomassa Lanaa livenä ja hän viimeistään silloin lauloi sydämeeni, uusi levy vakiinnuttaa hänen asemaansa niin sydämessäni kuin levyhyllyssäni.
LDR @ Hartwall Arena, 16.6.2013. Photo by me.
Kylläpäs tästä tuli nyt reipas selostus :D olen iloinen jos joku jaksoi lukea :) ja hei! Kertoilkaa ihmeessä omia tuntemuksia uudesta levystä, jos olette jo sitä kuunnelleet! Minä käyn tästä päivän askareisiin, ja palaan taas pian höpsöine juttuineni! Iloista tiistaita kaikille :)