itkua ja hammassärkyä

otsikko on täysin harhaanjohtava, vaikkakin hammasjuttujen parissa tänään oltiin. mutta ei, ei onneksi ollut hammassärkyä enkä itkenyt, vaikka hammaslääkärin tuoliin jouduinkin. tai ehkäpä pitäisi ajatella että pääsin, miksi en osaa iloita siitä kun hammasrivistöäni korjataan. kai se epämieluisa fiilis liittyen kyseiseen toimenpiteeseen on päässyt jo lapsena kasvamaan niin vahvaksi, etten enää kykene siitä irtautumaan.

vastaanottoaikaan astihan koko aamupäivä oli tietenkin yhtä sydämentykytystä ja jännitystä. vaan jotenkin siihen tuoliin makuulleen käydessään sitä muistaa että eihän tämä ehkä olekaan niin paha juttu. kuten ei ollut tänäänkään hoidettu lohkeaman korjaus. olin kai jopa epäilyttävän urhea kun en puudutusta halunnut ottaa, ja lääkäri jo huolestui onko hammas edes enää elossa, kun en näyttänyt mitään merkkejä toimenpiteen kivuliaisuudesta 😀 voin sanoa että kyllä se sattui, mutta mieluummin kestän sen hetken kuin oon poski puuduksissa loppupäivän.

jatkotoimenpiteenä pääsen juurihoidon pariin. oon kuullu kauhukertomuksia asiasta ja nyt voin sanoa olevani oikeasti huolissani urhoollisuudestani, mutta no, eteenpäin sano mummokin lumessa! ja sentään saan pitää vielä omat hampaani, kuitenkin pidän niistä.

pitäkääpä huolta hymystänne ja muistakaakin hymyillä!

🙂

xx Mikko

Suhteet Oma elämä

ajassa

13321277_10157115269890438_1977667514_o.jpg

 

3raitaa auttaa nyt mua pysymään selvillä ajankulusta. olin haaveillut juurikin tuosta kellosta jo iät ja ajat, ja sitten kun zalandolta sitä bongasin löytyvän, ei tarvinnu ihan kauheen kauaa miettiä että tilaanko. samaan tilaukseen lähti myös ihan perus musta snäppäri. mangosta joskus aiemmin tarttui mukaan tuo musta lompakko, joka on juuri täydellisen kokoinen syömään sisäänsä menoihin lähtiessä puhelimen ja avaimetkin.

näilläkin taas helppo asustaa vaikka millanen asukokonaisuus, kun oikeastaan kaikki on sitä monenkirjavaa mustaa siellä vaatekaapissa 😀 ei uskalla heittäytyä hurjaksi!

xx Mikko

Muoti Oma elämä Ostokset