tack céline

19264864_10159023610980438_1296727086_n.jpg

ihana ihana aurinkoinen pikkuviikonloppu tukholmassa takana. arkeen paluuta helpotti ajatus siitä, että kesälomaankin lähtölaskennan voi aloittaa. viikonloppu oli aktiivinen ja kävelyntäyteinen, mutta ehdottomasti kaiken arvoinen. kirsikkana kakun päällä, céline dion. mä en oo ihan täysin vieläkään toipunut kuulemastani ja näkemästäni. koskaan en ole ollut mikään die hard-fani, mutta biisit ovat aina kulkeneet jollain tapaa matkassa mukana, moniin liittyy erityisiä muistoja. ja nyt vihdoin sain kuulla ne kappaleet livenä.

kun valot sammuivat, yleisön kiljunta kiihtyi ja lavan valot syttyivät, olin vielä jokseenkin kuosissa, vaikkakin todella innoissani. tunnistin the power of loven ensitahdit, ja kun céline aukaisi suunsa, en todellakaan ollut enää kuosissa. mut valtasi maailman idioottimaisin, levein hymy, sisimmässä kulki väristyksiä. en vaan meinannut pystyä uskomaan todeksi sitä mitä korvani kuulivat. uskomatonta kuultavaa kesti kaksi tuntia, mikä voima, mikä karisma, mikä ilo ja lämpö! musiikilla on ihmeellinen voima, tuntui niin onnelliselta! vaikka olin reissussa yksin, tuntui, etten todellakaan ollut yksin. music makes the people come together.

ylläoleva veto viimeistään sai mut todella tolaltani. ehkä vielä tokenen 😀

 

xx Mikko

suhteet oma-elama musiikki matkat

sayit

18948969_10158955494500438_2128341076_o.jpg

video ja biisi on cool, toisin kuin tämän päivän sää (jo onneksi, tervetuloa kesä!). kuumotti about yhtä paljon töistä tullessa kuin röyksopin ja robynin do it again-keikalla flowssa kolme vuotta sitten. teltta oli kuin sauna mutta bileet vieläkin kuumemmat.

 

xx Mikko

muoti paivan-tyyli