Tässä elämä on

Kävinpä tuossa juuri tekemässä sellaisen kompaktin, puolisentoista tuntia kestäneen nostalgiamatkan leffan parissa. Tänään vietettävän Espoopäivän ohjelmistoon kuului Sellosalissa esitetty PMMP – Tässä elämä on-dokkari, ja hyvillä mielin lähdin sitä katsomaan, kun Finnkino-esitykset onnistuin silloin aiemmin missaamaan. Ja kylläpä salin pimeydessä hyvän dokkarin äärellä oli myös ihana aloittaa viikonlopun vietto, kun tänään taputeltiin purkkiin myös hyvin uuvuttava, mutta sitäkin antoisampi työviikko.

Mutta siis! Ihana PMMP! Dokkarin äärellä olin jotenkin tosiaan tosi nostalgisissa fiiliksissä, koska eihän sitä nyt voi kieltää, että kasvoin ja vartuin PMMP:n biisien tahdissa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Ihan jo alusta asti poppoo kolahti minuun, mutta viimeistään Veden varaan-levyn kohdalla olin aivan myyty. Se ilmestyi vielä jotenkin täydelliseen aikaan, kun abivuosi oli jo ehtoon puolella, edessä oli uutta ja jännittävää, ja niin paljon oli kuitenkin jätettävä taakse. Ja voi sitä hauskanpitoa, sitä riitti! Yksi erityinen hauskanpitoiltahan sitten oli tietenkin Veden Varaan-kiertueen täyteenahdettu pikkubaarin keikka Savonlinnassa, Kyseinen levy onkin jotenkin sitten jäänyt sellaiseksi Savonlinna-levyksi, se muistuttaa ajoista siellä. On hyviä, ja on huonoja muistoja, mutta kaikki kuitenkin kullanarvoisia.

Bändin viimeinen vuosi oli tottakai dokumentoitu mukavan tarkasti, ja sieltähän löytyi sitten itsellekin sellainen tietyllä tapaa tärkeä kiinnekohta, itselleni viimeinen keikka reivattiin kesän 2013 ruississa. Ja se kesä jäi myös tiettyjen henkilökohtaisten asioiden kannalta viimeiseksi. Se oli viimeinen täysi kesä Jyväskylässä ja viimeinen kesä yhden tärkeän ihmisen kanssa. Nyt ne asiat elää muistoissa, ja mä toivon ettei ne tuu pyyhkiytymään. Koska se oli hyvä kesä. Ja ruissin keikka oli mahtava!

Harvemmin enää huomaan kuuntelevani PMMP:tä, mutta nyt tietty täytyi kaivaa spotifysta tuon dokkarin jälkeen albumit esille. Voi kyllä nämä biisit sitten vaan ovat hyviä!

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Hajatelmia

Valmistautukaa vastaanottoon tarttukaa mun höpöhöpöverkostoon nimittäin tarjolla postaus täynnä sitä sun tätä! Let’s go!

– Tänään minua hymyilytti bongaamani ehkä noin itseni ikäinen nuorimies, joka kantoi kätösissään kukkakimppua. Mun ajatukset alko heti juoksentelee, että onkohan hän menossa ilahduttamaan jotakuta, vai onko hän itse kenties saanut kimpun? Oli miten oli, kuitenkin hymyilytti, koska onhan kukkakimppu iloinen asia!

– Mä oon aivan fiiliksissä näistä viilenemään päin olevista päivistä. Illat ja aamut varsinkin! Kesä ja helteet on kivaa ja ihanaa, mutta nyt oon valmis siirtymään syksyyn jo.

– Antti Holman Järjestäjä on ollu mulla tässä nyt pari kuukautta vähän nolona ikuisuusprojektina, koska oon kauheen laiska lukija (yritän tsempata). Mutta, saanpahan nauttia siitä sitten pidemmän ajanjakson verran, koska kaikessa yksinkertaisuudessaan se on aivan LOISTAVA! En muista millon olisin viimeksi nauranut ääneen kirjaa lukiessa 😀

– Tähän mun lukemislaiskuuteen lienee vaikuttanut applikaatio nimeltään Snapchat… oon itse vähän laiska snäppääjä, mutta toisten my storyjen tuijottaminen on muotoutunut lempipuuhaksi ennen nukkumaan käymistä. Erityisesti Pupulandian Jennin snäppejä rakastan seurailla!

– Join äsken kahvia ja nyt en enää tiedä oliko se hyvä idea nukkumaankäymisen kannalta. Yleensä voin juoda kahvia vaikka puolenyön aikaan eikä tunnu missään, mut nyt meinaa hiipiä joku hyperaktiivisuus jostain nurkan takaa ja vallata minut, vähän siltä tuntuu. No, nukun sitten seuraavana yönä enemmän.

– Viime aikoina hyvältä on kuulostanut eritoteen Sanni. Oon jotenkin aivan rakastunu tuohon upeaan naiseen. Uudemmalta levyltä varsinkin löytyy sanoituksia, jotka välillä tuntuu viiltävän ihan oman elämän kautta. Mä esimerkiksi tunnistin itseni kääntävän kovemmalle musiikkia, kun pariskunnat menee baarista kotiin ja ensi viikosta ne keskenään sopii. Ja kun lauantai-iltana en ehdi kauppaankaan, ne sulki kuudelta. Mä tykkään uppoutua noihin ajatuksiin ja fiiliksiin, vaikka mä en tunnekaan tällä hetkellä yhtään sellaista painavaa kaipuuta ja surua mitä noista biiseistä kumpuaa. Mutta Sanni on ihana!

IMG_20150816_161910.jpg

IMG_20150816_115335.jpg

Parit Flow-fiilikset siinä, sunnuntain kledjut ja lauantain upein nainen, Roisin! Oli aivan mahtavaa kaikenkaikkiaan, ihanaa seuraa kuten rakas Makke, hyvää musiikkia ja ahh mikä kesä! Muistona ihanat tpaita-rajat… yhh. No mutta, onneksi se oli sen arvoista!

IMG_20150818_215617.jpg

IMG_20150822_051505.jpg

Ja kun on jo pimeää.

 

xx Mikko

 

Muoti Oma elämä Höpsöä Päivän tyyli