Onnea Silent Shout!

Tasan vuosi sitten rustattiin Silent Shoutin ensimmäinen postaus. Blogi syntyi tarpeesta löytää kanava, jonne purkaa omia höpötyksiä sekä erityisesti musiikillisia hehkutuksia. Vapaus olisi sitten lukijalla, saa hypätä mukaan tai passata. Ja vuoden aikana mä oon saanu ilokseni huomata, että teitä mun höpötyksistä kiinnostuneita siellä ruudun toisella puolella oikeesti on 🙂 mä ajattelin että tätä kävisi ehkä silloin tällöin joku tutkimassa, mutta on sitä liikennettä vähän enemmän tainnut olla. Ja mä oon siitä hirveän hyvilläni! Siispä KIITOS KIITOS KIITOS juuri sinulle ja sinulle ja sinulle! Täten, jos sun tekee tänään mieli herkkuja eikä sulla tavallaan välttämättä ois hyvää syytä siihen (aina on), niin osta SS:n kunniaksi himoitsemasi herkku ja nauti siitä! Mä aion tänään syödä kyllä suklaata tai jotain!

 

Mikko xx

Puheenaiheet Höpsöä

Juhlava sunnuntai

Onnekseen, Mikko ei seonnut vaikka kelloja siirrettiinkin viime yönä. Ja köh köh perheessämme vitsailtais että minnekäs siirsit, olohuoneesta vessaanko? Onneksi mulla ei oo kuin pari kelloa. Huoneet loppuvat ihan kesken (ehhehheee).

No niin. Tänään oli kiva juhlapäivä, ystävieni poika saavutti yhden vuoden merkkipaalun aiemmin viikolla, ja niinpä tänään juotiin kahvia ja syötiin kakkua sen kunniaksi. Päivänsankari jaksoi viihdyttää vieraita iloisella meiningillään, nauravaisena! Leikkikavereita (siis myös niitä ikätovereita) oli juhlissa mukana, ja ihanahan se oli pienten temmellystä seurata!

Vaan mikäkö tässä oli kaikkein parasta? No lahjaostoksille lähtö! Löysinkin sitten ihan maailman söpöimmät viemiset pikkuherralle;

2015-03-29_19.07.15.png

Löytysköhän jostain toi yökkäri miulle sopivan kokosena…?

 

Kiittää tahdon ihanista juhlista, ne piristivät harmaata sunnuntaita!

Onneks mulla on myös nää piristävät sukat!

img_20150329_185354.jpg

 

Sit tää biisi! Tää on jotenkin vaan niin hauska. Aina vääntyy naama virneeseen!

Blast from the past!

 

Valoisaa iltaa kaikille 🙂

 

xx Mikko

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe