Olen pakannut tavaroitani vimmatun ahkerasti. Ja oikeastaan kyllä samalla raivolla heittänyt roskiin/kierrätykseen. Lähtöpassin saivat esimerkiksi vaatteet joita en ole pitänyt päälläni viimeiseen puoleen vuoteen. Tiedän etten tule pitämään seuraavaankaan puoleen vuoteen, miksipä siis kantaa niitä mukana. Ja kun heittää jotain pois, on sallittua korvata se uudella, eikös 😉 iloa aiheuttaa tieto siitä, että jatkossa olen lähempänä Weekdayta, jospa vaatekaapissani alkaisi näkyä jotain muutakin kuin vain Hennesin kledjuja. Josta tuli mieleen että saatoin kyllä jo ehtiä piipahtamaan kaupungilla toissapäivänä täällä Jyväskylässä ja… H&M:llä… ja tehdä ostoksia. Mutta alennuksessa ollut neuletakki oli järkiostos, koska tarvitsin sellaisen!

Kaappeja kääntäessä ylösalaisin tavarasta on tietysti löytynyt kaikkea jännää! Esimerkiksi parkkikiekko. Tietysti autoilevalla ihmisellä sellainen on, mutta mitä se tekee täällä sisällä? Tietystikin autossa jolla joskus ajan on jo kiekko, mutta silti. Mistä tuo tuli? You never know. Vaatteisiin palatakseni, olen tietysti löytänyt vaatekaapista paljon vaatteita, joissa on hintalappu paikallaan. Ostan jotain, sullon kaappiin ja unohdan vaatteen olemassaolon… erittäin fiksua toimintaa 😀 onneksi nämä eivät kuitenkaan olleet kamalan vanhoja, eivät joutuneet kierrätykseen!

Torstai-iltana tuntui että nyt on pakko päästä vähän pihalle. Yhdeltätoista. No problem. Ilma oli ihana, aurinko kävi laskemaan ja oli vielä sopivan lämmintä tallustella shortseissa. Jalat veivät kohti Lutakkoa, koska Suomipop-festivaali oli käynnissä, ja illan viimeistä esiintyjäpaikkaa hallussaan piti Vartiaisen Jenni. Ihana Jenni! Kävelin rantaraittia pitkin, musiikki vaan voimistui ja voimistui, ja satamaan päästyäni jättimäinen screeni lavan vieressä mahdollisti keikan seuraamisen alueen ulkopuolelta oikein hyvin. Ja ääni kuului kirkkaana. Oli mukava käydä fiilistelemässä kesäistä yötä 🙂 ja Jyväskylä. Tuollaisina hetkinä tajuan että kyllä minulle taitaa tulla tätä kaupunkia vähän ikävä.

Onneksi uusi kaupunkini tarjoaa paljon tilalle, siitä olen aivan varma!

Parin viimeisen päivän aikana on tämä seuraava biisi ollut kovassa kulutuksessa. En tiedä miksi juuri tämä nyt niin kovasti kolahti, ei nimittäin aiemmin ollut suurimpien Robyn-suosikkien listalla. Vaan nyt se kuulostaa juuri oikealta. Tajusinkin tähän kiteytyvän sen, millaista musiikkia rakastan. Tätä voit tanssia, fiilis melodisesti on ihastuttavan toiveikas, mutta sitten ne lyriikat. Tässä itketetään tanssilattialla kyllä niin reippaasti, että oksat pois. Neito on tullut jättämään rakastetulleen hyvästit, vaan tämä ei edes huomaa neitoa, vaan suudelmat saa joku muu, joku uusi. Ja neito tanssii yksinään. Crying on the dancefloor-biisit vetoaa minuun! Videokin on hieno 🙂

Nyt kaikki lauantain viettoon! Onko teillä kivoja suunnitelmia? Minä jatkan pakkaamista vielä ja sitten suuntaan taas Savoon, maanantaina on luvassa korkeakulttuuria oopperan merkeissä (=asukriisi). Kuullaan taas pian 🙂