Vuoden työ päättyi: Löysin isäni dna-testillä!
Kirjoitin alkusyksystä FamilyTreeDNA:lta tilaamastani ”Familyfinder” dna-testistä. Testipakettini saapui postissa 3.10. ja pääsin raaputtamaan poskieni sisäpintoja pumpulipuikoilla jo samana iltana. Haaveeni oli siis löytää isäni lähes nollatiedoilla tutkimalla dna-testin paljastamia lähi -ja etäserkkujen sukupuita.
Postitin näytteeni laboratorioon Texasiin kirjeenä ja jäin odottamaan tuloksia. Odotellessa tutustuin geneettisen sukututkimuksen lainalaisuuksiin ja kiemuroihin. Ihan sairaan mielenkiitoista ja mukavan haastavaa puuhaa! Aihetta syvemmin tutkiskellessani minulle valkeni, että prosessi ja työ johon olin ryhtymässä tulisi olemaan hyvin aikaavievä ja kärsivällisyyttä vaativa. Olin kuitenkin valmis siihen.
FamilyTreeDNA lupaa ff-testien tulokset 4-6 viikossa paketin saapumisesta laboratoriolle ja olin valmistautunut henkisesti siihen aikaan. Sain 16.10. meilin FTDNA:lta, että testipakettini oli saapunut. Laskeskelin, että voisin odotella tuloksia marraskuun lopulla ja unohdin koko homman toviksi. Nyt olisi hyvä antaa mielelle hengähdystauko asiasta ja kerätä voimia tulevaan salapoliisileikkiin.
Kovin kauaa en ehtinytkään hengähtää, sillä tulokset tulivat vain kaksi viikkoa näytteeni perille pääsystä. Sutjakkaa toimintaa! Tulokset olivat tulleet tililleni jo maanantaina 29.10. Avasin tiistaina sattumalta sähköpostini ja olin saanut viestin eräältä etäserkultani yhteisestä osumasta. Adrenaliini syöksyi kehoni läpi ja surffasin kädet täristen katsomaan tuloksiani. Alkuinnostuksen jälkeen fiilis hieman lössähti, sillä aivan kuten olin uumoillutkin, tulosten hyödytäminen vaati hieman syvempää perehtymistä.
Oli siinä noviisilla ihmettelemistä.
Edessä oli yli 7000 dna-osumaa haarukalla 2.-5. serkku tai kaukainen serkku. Osumien läheisyyttä voi arvioida tarkastelemalla yhteisiä senttimorganeita (cM), jaettuja segmenttejä ja niiden pituutta/kokoa. Hämmentävää eikö? Sitten lukuja voidaan verrata keskiarvoihin. Esim. lapsi ja vanhempi jakaa keskimäärin 3487cM (hajonta n. 3330-3720cM) ja pikkuserkut enää vain keskimäärin 233cM. Dna:n periytymessä kyse on hirmuisesti myös sattumasta: vaikka keskiarvo pikkuserkkujen jaetuille senttimorganeille onkin 233cM, pikkuserkut voi vähimmillään jakaa vain 47cM, mutta suurimmillaan jopa 515cM. Juurikin tuo hajonta ja sattuma tekee arvionnista hankalaa ja työ on lähes mahdotonta, jos osuvat eivät jaa sukupuitaan julkisina. Eli tärkeimpiä työkaluja tutkimuksessa ovat siis nuo luvut, ymmärrys sukulaisuuksista, yhteistyö osumien kanssa (joista moni osoittautui heti alkuun ihanan avuliaiksi!) ja sukupuut.
Tulokset saatuani ja lannistuksestani selvittyäni latasin raakadatan vielä samana iltana GEDmatchiin ja MyHeritageen. Tuo viikko oli muutenkin tavallista kiireisempi, joten kaiken vapaa-aikani käyttäminen tulosten tutkimiseen oli aika rankkaa. Väsymys painoi. Eikä vain rajallisen ajan vuoksi, vaan ensimmäistä kertaa tuntui, että olen isäprojektissani matkalla jonnekin. Mieli ja keho oli innostuksesta ja jännityksestä virittynyt ja janosin uutta tietoa. Tiedättehän, kivat ja onnellisetkin asiat vie energiaa ja uuvuttaa.
Loppuviikolla alkoi tuntua siltä, että pieni breikki intensiiviseen sukupuiden kaiveluun olisi paikallaan. Päätin antaa asian olla siihen saakka, kun MyHeritagen tulokset tulisivat. Intuitioni sanoi, että MyHeritage voisi olla paras kanava lähisukulaisten metsästykseen, sillä he ovat olleet erityisesti tänä vuonna esillä monikanavaisella markkinoinnillaan. Laskin siis viikonlopuksi kierroksia ja jäin odottamaan.
Viikonloppu sujui rennoissa merkeissä ja mieli pääsi rentoutumaan mukavasti. Sitten tuli sunnuntai.
Sähköpostiini oli tullut viesti Dna-tulosten valmistumisesta. Avasin välittömästi MyHeritage Dna-sivuni. Katsoin ensin rennosti etnisyysarvioni ja skrollasin sivua alaspäin. Hieman alempana sivulla oli koonti yli 19 000 (!) osumastani. Ihmettelin jo siinä vaiheessa suurta osumien määrää. Samalla sivulla oli eritelty arviot osumien läheisyydestä seuraavasti: lähiperhe, laajennettu perhe ja kaukaiset sukulaiset. Lähiperhe osumia oli kaksi ja hymähdin sängyllä vieressä röhnöttävälle poikaystävälleni, että tuskin tuo mitään kovin läheistä tarkoittaa. Timi komppasi hymähdyksellään oletustani. Pieni toivon kipinä kuitenkin mylvi vatsanipohjassa.. Entä jos sittenkin?
Klikkasin osumat auki ja ruudulle lävähti yllättäen ja äkkiarvaamatta osuma arviolla ”Isä”.
Sillä sekunnilla mielen valtasi kaikki maailman onnen, pelon, epäuskon ja äimistyksen tunteet. Mitä! Työnsin koneen sivuun. Tärisin. Huutoitkin. Taisin vähän hyperventiloidakin. Koko kehon täytti uskomaton humalan kaltainen olotila, epätodellinen ja utopistinen. Teki mieli huutaa ja toisaalta olla ihan vaiti. Yhtäkkiä itketti surusta, että on elänyt 22-vuotta ilman isää. Ja itketti onnesta, että kohdalle voikaan osua tällainen lottovoitto. Kädet täristen soittelin uutisesta yhtä äimistyneille läheisilleni. Sunnuntai meni sumussa.
Lähestyin vielä samana iltana isääni meilillä. Yhtäkaikki sekin tuntui unelta ja epätodelliselta. Yhtäkkiä kaikki asiat mitä olin koskaan kuvitellut mielessäni isälleni ensimmäiseen viestiini kirjoittavan, katosivat jonnekin mieleni tavoittamattomiin. Sain sanat kuitenkin jotenkuten meiliin ja sainkin vastauksen häneltä lähes heti. Isäni vastasi, että asia oli tullut melkoisena yllätyksenä ja hän haluaisi ehdottomasti tavata. Tärisytti taas ja itketti yhä enemmän.
Tapasin isäni ensimmäistä kertaa isänpäivänä 11.11.2018. Tapasimme kahvilassa Helsingin keskustassa ja molemmat olimme hämillämme ja tarkkailimme toisiamme ihmeissämme. Tunnistin piirteitäni hänestä. Silmät ja suu. Kehon asento. Toistelimme moneen kertaan tapaamisen aikana kuinka järjettömältä koko homma tuntui. Järjettömältä hyvällä tavalla.
Sovimme, että aletaan tutustumaan hissukseen ilman paineita. Katsotaan mitä tämä tuo mukanaan. Kiirettä ei voi eikä kannata pitää, sillä tämän mukanaan tuomat tunteet ovat yllättäneet ainakin minut massiivisuudellaan ja painavuudellaan. Olen onnellinen ja hämmentynyt edelleen. En olisi ikinä uskonut tämän käyvän näin ”helposti”. En ikinä. Vaikka dna-testien suosio on kasvanut hurjasti viime vuosina, arvioilta vain n. 20 000 suomalaista on tehnyt sellaisen. Yksi heistä oli isäni. Järjetöntä ja ihanaa.
Löysin isäni 22-vuoden pohdinnan jälkeen. Tein töitä ja se kannatti. Toivon muistavani tämän opetuksen lopunelämäni – ja varmasti muistankin: Älä luovuta koskaan, jos tavoitteesi on sinulle tärkeä.