Iskä onneks auttaa äitiä

Naisten kouluttautuminen ja työssäkäynti on Suomessa ollut ihan perusjuttu iät ja ajat. 

Lapsemme on syntynyt parisuhteessa oleville vanhemmille ja mieheni on tunnustanut hänet omakseen jo ennen sektiota.

Mieheni on meistä kahdesta se, joka tietää lapsista enemmän ihan koulutustaustansakin vuoksi ja toimii tuhat kertaa hoivaavammassa ammatissa kuin minä.

 

Silti olen kuullut aivan outoja kommentteja lähipiirini naisilta, ikäluokassa 35 – 75 vuotta. Vuonna 2018.

 

Että voin olla onnellinen siitä, että mieheni auttaa kotona. 

 

Miten niin auttaa?

 

Lapsemme on yhteinen, samoin kotimme. Meillä on yhtä pitkät työpäivät ja minulla hiukkasen parempi palkka kuin miehelläni. Asumme suht hyväkuntoisessa rivitalossa, joten ns. miesten ja naisten töiden määrä ei tässä elämäntavassa edes menisi tasan. Lisäksi mieheni tietämys remonttiasioista on heikohko, kuten itsellänikin.

 

Joten miksi mieheni pitäisi tyytyä vain auttamaan ja miksi minun pitäisi tuntea jotain erityistä kiitollisuutta siitä, että hän pesee oman lapsensa takapuolta tai osallistuu uusien kenkien hankkimiseen.

 

Ei isä ole meidän perheessä mikään statisti. Eikä hän ole nojatuolista komenteleva perheen pääkään.

 

Saan kuulla, että mieheni on hyvä, koska vahtii lasta sen kerran tai pari kuussa kun haluan hetken omaa aikaa. Ja suostui siis jäämään kotiin minun sydämettömän äidin palattua liian varhain töihin. 

 

Niin, miehenikin käy katsomassa pelejä ja konsertteja ja joskus juomassa muutaman erikoisoluen keskustassa terassilla. Täysin ansaitusti. Milloin minä saan sädekehän siitä, että vahdin sillä välin äärettömän helppoa ja rakasta yhtä ainoaa lastamme työpäivän jälkeen, joskus vieläpä samalla työpuhelinta (pakon edessä, mutta laiskasti ja vaivihkaa) silmäillen?

 

Mieheni paitsi halusi palavasti jäädä hoitovapaalle. Ratkaisu oli järkeenkäyvä myös, koska minulla on häntä parempi palkka ja koska työnantajani tuskin olisi vakinaistanut työsuhdettani, ellen olisi palannut hommiin melkein heti vanhenpainvapaan loputtua. 

 

En väitä oman mieheni enkä varsinkaan parisuhteeni olevan maailman huippua Kuitenkin se, että näitä mieheni avuliaisuutta ylistäviä kommentteja tulee myös ikäisiltäni pikkulasten äideiltä, kertoo jotain suomalaisesta perhe-elämästä, joka ei ehkä ole nykyäänkään aivan tasa-arvoista, ainakaan kaikissa piireissä.

 

Miksi fiksut naiset edes perustavat perheitä esim. tapausten kanssa, jotka eivät onneksi hakkaa tai ryyppää, mutta jotka viettävät suunnilleen kaikki illat ja viikonloput kalliin harrastuksen parissa ja odottavat vaimon, lapsen ja kodin olevan aina tiptop. Tai eivät voi töiden jälkeen viedä riehuvaa taaperoa puoleksi tunniksi ulkoilemaan, jotta äitiyslomalainen voisi keskittyä edes hetken pelkkään vastasyntyneeseen vauvaansa. En tajua. Tällaisissa tapauksissa se pelkkä auttaminenkin olisi jo hyvä alku. 

 

Kuva: Pixabay