Sukujoulu

Kolmas päivä joulunviettoa lähestyy loppuaan. Tänäkään vuonna meillä kotona ei ole tehty kattavaa joulusiivousta, ostettu tai kokkailtu jouluruokia, eikä kannettu sisään kuusta.

Vietämme joulun sekä mummolan että mummilan nurkissa, ilomielin ja stressittä, vaikka joudummekin joulunvieton eteen ajelemaan useampi sataa kilometriä, leppoisasti suklaan (minä) kahvin (mieheni) sekä Nallen talven (lapsi) voimin. 

Kiinnostukseni jäädä jouluksi pesimään kotiimme luomaan perheemme omia joulutraditioita on vähäinen. Ensinnäkin joutuisin luomaan ne itse, sillä mieheni on surkea jouluttaja ja juhlistaja. Lisäksi olen laiskahko koristelija ja kehno ruoanlaittaja sekä liian kiintynyt oman ja mieheni lapsuudenperheiden jouluperinteisiin ja -ruokiin päästääkseni niistä irti.

Perheeni koostuu vain kolmesta henkilöstä ja koska minulla on monta sisarusta, tuntuisi aika vaisulta viettää vuoden suurinta juhlaa tällä pienellä kokoonpanolla. Sekä minulle että miehelleni on vanhempiemme ja sukulaistemme elämän rajallisuus tullut erinäisten koettelemusten kautta hyvin selväksi, joten siirrän omien jouluperinteiden luomisen siihen ajankohtaan kun mitään muuta vaihtoehtoa ei enää ole tai porukat eivät enää jaksa enää paistella laatikoita ja tehdä rosolleja sun muita. Kai sen joulukakun oppii leipomaan keski-ikäisenäkin.

Tänäkin jouluna siis panostin tarjoiluihin sen verran, että raahasin juhlapaikoille kiloittain suklaata ja täytin ruokailujen jälkeen tiskikoneen. 

Kuva: Tim Mossholder (pexels.com)