Esimerkin voima

No otsikkohan nyt voisi viitata mihin tahansa lastenkasvatuksessa, mutta ajattelin puhua tänään meidän taaperon syömisestä. 

E on syönyt aina todella hyvin eikä juurikaan nirsoile. Kaikki menee mitä eteen laitetaan. Ja yleensä pyydetään lisää. Joulun pyhien syöpöttelynkin muksu tajusi ihan itse, koko ajan oli nälkä!

Siltikin parhaiten syödään vanhempien lautaselta! Rosvolautanen kunniaan!

Niimpä olemmekin useasti muksun kanssa olohuoneen lattialla napsimassa lautaselta valmiiksi paloiteltuja ruokia.Ja ihan kuin varkain lautanen on tyhjä ilman ruuan puljaamista tahi sotkemista. Puuro ja lusikoitavat ruuat syödään kyllä istualtaan pöydän luona (E käyttää mallikkaasti lusikkaa ihan itse), mutta kun itse saa syödä ja samalla näkee että vanhempikin syö tätä ihan samaa ruokaa, ruoka maistuu ihan erilailla! Omalla lautasella oleva ruoka saattaa nimittäin olla ihan jotain eri ruokaa kuin se samannäköinen ruoka vanhempien lautasella. E syökin täysin samaa ruokaa mitä me muutkin. Satunnaisia hedelmäsoseita eksyy kauppakassiin mukaan vielä puuron sekaan sotkettavaksi, milloin omenahilloon tahdotaan vaihtelua.

Ja koska emme näin erikseen syötä E:tä niin vanhemmatkin saavat syödä ruokaa lämpimänä. Eipähän tule hotkittua kiireessä, vaikka olisihan se tietysti kiva välillä syödä niin ettei kukaan varasta ruokaa lautaseltasi. 

Teen melkein päivittäin smoothieita marjoista ja E:stä onkin ihan parasta istua lattialla ryystämässä pillillä isoa lasillista äidin kanssa. Näytin mallia ja E oppi nopeasti kuinka pilli toimi. Herkkua!

Ainut huono puoli tässä mallisyömisessä on se, että jos äidin suuhun katoaa esimerkiksi pala suklaata, E vaatii päästä myös tästä osingoille. Niimpä herkut on parempi jättää nukkumaanmenon jälkeisiin hetkiin, jos ne ilman sydäntä raastavaa itkua tahtoo syödä. Kasvatamme suklaaholistia…