Koti-isäjuttuja, sosehommia, uusi koti…
Olen pyöritellyt päässäni jo pitkään erilaisia aiheita blogipostaukselle, mutta aikaa omille ajatuksille ja niiden jäsentämiselle on jäänyt kovin vähän. Keskeneräisten ajatusten muuttaminen tekstiksi ei ole tuntunut mielekkäältä, joten hiljaiselo minun osaltani on jatkunut jo aika pitkään. Nyt kuitenkin vauvan kanssa päivisin kahdestaan kotiin jääminen tarjosi kivan mahdollisuuden pyöräyttää ulos pikaisen kirjoituksen omista fiiliksistä ja siitä miten meillä on oikein mennyt. Näin reilun parin viikon koti-isäilyn jälkeen voi jo ehkä tehdäkin jotain havaintoja.
Lyhyesti sanottuna meillä on mennyt mielestäni tosi hienosti. Ei se vauvan hoitaminen mitään ihan hirveää ydinfysiikkaa ole. Syötä, viihdytä, vaihda vaipat, nukuta, toista tarvittaessa. Päivät kuluvat vauhdikkaasti ja hymyjen määrästä päätellen vauvalla on ihan mukavaa kanssani. Välillä käydään vähän kärryttelemässä (pakkaset ovat ikävästi rajoittaneet tätä), jolloin aika kuluukin erityisen nopeasti ja isäkin saa motivoitua itsensä liikkumaan 🙂 Kahdestaan pärjääminen ei kyllä edes epäilyttänyt itseäni (eikä toivottavasti Silkkitassuakaan) etukäteen hetkeäkään. Ehkä itsevarmuuteni vauvan kanssa toimiessa heijastuu myös E:n käytökseen: neitimme on pääasiassa tosi kiltti ja rauhallinen. Helpottaa kovasti isin eloa, kun ei ole jatkuvasti joku kriisi päällä.
Välillä kaiket päivät isin valokuvamallina oleminen alkaa vähän kyllästyttää. Nyt se kamera pois ja viihdytystä kehiin!
Pidempään versioon mahtuukin sitten jo jotain negatiivistakin. Ärsyttää aivan saatanasti se, että koti-isäksi jäämistä saa jotenkin perustella ja selitellä jatkuvasti. Kamala kohtalo lapsella, joutua nyt isän hoidettavaksi… Oi ja voi. Lupaan maksaa terapian, jos tästä jää lähtemättömät arvet. Aion tästä lähtien joka kerta sepustaa jonkin korkealentoisen tarinan syyksi (Koulutan tyttärestämme ninjasalamurhaajaa taistelemaan tulevaisuudesta hyökkääviä miniatyyrikokoisia jättiläisavaruushamstereita vastaan). Ei tarvitse ehkä kertoa enempää. Onko sillä mitään väliä kumpi vanhempi lasta hoitaa, kunhan hoitaa?
Vaikka E viihtyykin hienosti myös yksinään hetken, niin että isä saa hetken hengähtää/syödä/käydä vessassa/juoda kupin teetä rauhassa, niin välillä on myös päiviä kun pikkuinen tarvitsee aivan jatkuvaa läsnäoloa ja huomiota. Tämän tiesinkin olevan itselleni se raskain asia: jatkuva sosiaalisuus. Olen aika epäsosiaalinen ja jatkuva sosiaalinen kanssakäyminen on minulle todella uuvuttavaa. Päivän jälkeen usein tuntuu kuin olisin tehnyt jotain fyysisesti raskasta työtä. Asiaa helpottaa se, että pikkuinen antaa kyllä ihan eri tavalla takaisin virtaa kuin monet muut sosiaaliset kontaktit. Ne hymyt, naurahdukset (tai se naurahdus.. lisää odotellessa) ja rakkautta ja luottamusta täynnä olevat katseet… 🙂 Usein kuitenkin tuntuu, etten jaksaisi aina olla kovin sosiaalinen iltaisin edes Silkkitassun kanssa sinä lyhyenä yhteisenä aikana, joka meille arki-iltaisin jää. No, ehkä tämänkin kanssa helpottaa se, kun vauva ehkä mahdollisesti joskus alkaisi mennä nukkumaan vähän aikaisemmin ja yhteinen aikamme iltaisin olisi vähän pidempi ja aikaa jäisi niin omille jutuille kuin yhdessäolollekin.
Summa summarum: Koti-isänä oleminen on ollut tähän asti ihan mielettömän palkitsevaa, joskin odotetusti myös raskasta. Vaipanvaihdot ja muut hoitotoimenpiteet eivät tunnu enää tässä vaiheessa yhtään miltään ja yöheräämisetkin menevät aikalailla rutiinilla, mutta jatkuva lepertely ja lapsen viihdyttäminen niinä päivinä, kun neiti ei viihdy hetkeäkään yksin, on hyvin uuvuttavaa. On tämä kuitenkin ihan mieletön etuoikeus. Saan seurata lapseni kehitystä joka päivä aitiopaikalta ja olla mukana näissä elämän ensihetkissä tukena ja turvana. Suosittelisin kyllä jokaiselle isälle ottamaan vähän enemmän kuin sen kolme viikkoa töistä vapaata ja ihan oikeasti viettämään aikaa lapsenne kanssa, jos se vain suinkin on mahdollista. Töitä ehtii kyllä tehdä, mutta vauva kasvaa aika hirveän nopeasti, ja näitä hetkiä ei saa enää ikinä takaisin. Kyllä tämän takia kannattaa vähän kärsiäkin :)
Myös muutto uuteen kotiin ja siihen liittyvä kaaos ovat varmasti rasittava tekijä jaksamisen kanssa. Lisätila tuli kyllä kovasti tarpeesen ja olen siitä ihan hullun iloinen, mutta laatikoiden keskellä eläminen jo ties-kuinka-monetta-viikkoa alkaa ottaa vähän koville. Hiljakseen asiat ovat kuitenkin alkaneet löytää oikeille paikoilleen uudessa osoitteessa. Ehkäpä jo tänä viikonloppuna suurin kaaos olisi takana päin? Lisätila ja näätien oma huone ovat kyllä helpottaneet ihan hulluna vauvan kanssa toimimista, kun välillä voi laskea pikkuisen lattialle köllimään ilman, että valvoo silmä kovana mahdollisesti sohvan alla vaanivaa Immua ja sen teräviä hampaita :D Enää ei oikein uskalla jättää toista mihinkään sohvallekkaan, kun kääntymisyritykset ovat alkaneet ilmestyä kuvioihin. Vielä ei olla kovin lähellä, mutta jonain päivänä se kierähdys sieltä kuitenkin tulee. Toivottavasti ei pää edellä alas sängyltä…
Muuten elämäämme kuuluu soseita! Silkkitassu postasikin jo nopean blogijutun aiheesta. Pikkuinen on alkanut syödä porkkanasosetta oikein hienosti! Kaikki nenän eteen tuleva on jo pidemmän aikaa yritetty viedä suuhun, joten suurempia jännityksiä syöttämisen onnistumisesta ei ollut. Tällä hetkellä maistelemme muutaman teelusikallisen porkkanasosetta pienen korviketilkan kanssa päivässä. Ehkä tänään kokeilemme jo kahta kertaa päivässä? Vatsa tuntuu kestävän sosetta hienosti ja E:n innostus uudesta elämyksestä on ihan hirveän suloista :)
Omnomnomnom!
Soseen määrää tekisi mieli jo lisätä kovasti, koska pieni neiti vetää korviketta aika runsaita määriä päivässä. Litra päivässä taitaa olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus. Pitää kuitenkin yrittää malttaa aloitella hitaasti ja seurailla miten vauvan vatsa reagoi. Toistaiseksi siis isi ja äiti saavat kantaa selkä vääränä Tuutia kaupasta.. Keittiömme hukkuu pahvitölkkeihin ja kaikkialla haisee korvike. Yh.
Tämä taitaa kuitenkin olla vielä parasta…
Mukavaa lopputammikuuta kaikille lukijoille (MITÄ? Joko se tammikuu on melkein ohi?? Aika rientää.) ja viettäkäähän rentouttava viikonloppu :) Itse aion ainakin nauttia täysillä siitä, että hetken on taas päivisin toinenkin pari käsiä hoitamassa vauvaa!