Kotiutuminen aloitettu
Meidän arki pääsi tänään sit alkuun kunnolla! Kerron sairaalaolosta vähän enemmän vaikkapa viikonloppuna, nyt tekee mieli vain hehkuttaa kotona olemista ja helpottuneisuutta.
Me päästiin lähtemään sairaalasta kotia tänään. Vietin siis kolme päivää osastolla ja melkein jouduttiin jäämään vielä päiväksi (tai ehkä pidemmäksikin, en tiedä, en halua ajatella asiaa), mutta onneksi keltaisuusarvot olivat niin matalat, että ei onneksi valokaapille ollutkaan tarvetta. Huomenna käydään vielä antamassa yhdet labrat, mutta vauva syö ja on virkeä sekä paino on lähtenyt hyvin nousuun, joten hyvältä vaikuttaa. Sairaalasta lähtiessä paino oli 2869g, eli noin 100 grammaa oli laskua syntymäpainosta. 🙂 Ei paha.
Lisämaitoa ei tarvittu koko sairaalaolon aikana, koska rinnat päätti tehdä yhteistyötä ja maitoa herui runsaasti. Vauvan imuotekin on ihan hyvä, joten meillä imetys lähti toimimaan hyvin. Toisen tissin nänni oli aluksi vääränmuotoinen, mutta rintapumpulla ja oikealla asettelulla vauvan suuhun, vauva sai siitäkin lopulta otteen. Nyt sitten on maitosilarit pamahtanut päälle tänään… Huomenna pitää käydä ostamassa itselle rintapumppu, jotta näiden tyhjennys toimii myös silloin kun vauvalla ei ole nälkä. Tänään lypsin käsin lasiin ja hörpytettiin maustemitalla yhdestä rinnasta kotona, kun tuntuivat niin pinkeiltä. Pitää ostaa minigrippusseja, jotta saa pakastettua ja ehkä myös purkkeja, jotta voi jääkaapissa säilyttää syöttöhetkiin, jos en olekaan kotona paikalla silloin, kun nälkä yllättää.
No mutta nyt tuntuu hyvältä olla kotona ja pihkakakka on muuttunut maitokakaksi. Tuntuu et me pärjätään vauvan kanssa tosi hyvin kotona! Nukuttiin yhdessä päikkäritkin, kun päästiin sairaalasta (vihdoin! unta!!). Kaikki yhdessä samalla sängyllä. Pikkuinen E on myös totutellut vähän omaan pinnasänkyynsä ja ollaan olohuoneesta kuunneltu itkuhälyttimen kautta hänen unituhinaansa (tai siis nenän viheltämistä kun limaisuutta on vähän… pikkuniistäjä pitää käydä ostaa huomenna myös… kauppalistaan, muuten unohtuu…). Tosin paremmin hän nukkuu silloin kun ollaan samassa huoneessa ja puheensorinaa kuuluu, nytkin S:n sylissä ruokalevolla toisen tietokoneen luona (pelaavat GW2:sta yhdessä… siitä se lähtee…).
Näädät ovat olleet ihan ihmeissään uusista hajuista. S toi puklurätin kotia ekan päivän jälkeen ja näädät menivät jo siitä sekaisin samoin kuin S:n paitaan tarttuneista hajuista. Mutta eivät ainakaan ole olleet aggressiivisia pikkuista kohtaan, enemmän vain kiinnostuneita hajuista. Kiivinkin kiinnostus lopahti, kun S antoi lattialla haistella pikkuisen jalkaa, joka oli peitetty sukalla. ”Ai tollanen…” ja lähti pois. No vahtiahan niitä pitää yhdessä, eikä E:tä jätetä yksin mihinkään minne näädät pääsisivät.
”Moro!”
Eniten oma sänky ja omat tavarat ovat olleet sellaisia mitä sairaalassa kaipasi. Ja sitä rauhaa. Hienoa siellä oli ruokailuajat ja mukavat hoitajat. Mutta sitä helpottuneisuuden määrää, kun sai kuulla et pääsee kotia. Ei joudu enää nukkumaan ilman S:ää eikä toisen tarvitse olla yksin kotona. Saadaan rauhassa tutustua neidin persoonallisuuteen, temperamenttiin ja opetella hänelle ominaiset kommunikointieleet. Ihan omaan tahtiin. Ihmetellä yhdessä ja oppia kaikenlaista. Huomata mitkä asiat jo osataan ja missä tarvitaan lisäharjoittelua ennen kuin voidaan sanoa et osataan. :) Arvuutella millanen sydäntenvalloittaja meidän tytöstä oikein tulee, kun se on jo noin suloinen. Odottakaas vaan, maailma!
Huomenna nähdään sukulaisia, omat vanhemmat kävivät jo sairaalassa katsomassa vauvaa ja lähtivät sitten takaisin kotia Pohjois-Karjalaan (äiti olikin täällä viikon verran, isä tuli pariksi päiväksi). Olivat istuttaneet meidän parvekkeelle syksykasveja! Mukava yllätys! Mutta nyt pois blogimaailmasta ja arkeen!