Mistä kirjoittaisin
Blogin puolella on ollut melko hiljaista viime aikoina. Paljon tietysti tuo pikkuinen ja työt vievät aikaa ja voimia. Toisekseen tuntuu ettei ole mitään kerrottavaa tai kirjoitettavaa. Vaikka se ei kyllä ole aivan totta.
Voisin kirjoittaa siitä, kuinka meillä yhdistetään työ, opiskelu ja perhe-elämä. Kuten että helmikuusta lähtien olen tehnyt lyhennettyä työviikkoa, ollen näin n. kolme päivää kuukaudessa poissa töistä normaalien viikonloppu vapaiden lisäksi. Vaikka lompakko ei tykkääkään vähentyneistä tuloista, antaa tämä lisää tärkeää aikaa perheen kanssa oloon. Ja näin S pystyy opiskelemaan valokuvaajan ammattitutkintoaan.
Voisin kirjoittaa suunnitelmista ja myös siitä kuinka olen alkanut miettiä yhä enemmän yrittäjyyttä. Tosin omat toiveet ja halut ovat vielä hyvin ajatusasteella. Minusta tuntuu että jotain luovempaa työtä olisi parempi tehdä, vaikka pidänkin nykyisestä työstäni. Mutta kokoajan tuntuu että jotain uupuu, että se oma ammatti ei ole löytynyt.
Myös E:n uusista taidoista ja ylipäätänsä hänen ihastuttavasta luonteestaan olisi mukava kirjoittaa ja se varmaan kiinnostaisi kaikkia eniten. Liikkeellelähtö on tosi lähellä ja vauvaviittomien harjoittelu on alkanut tuottaa tulosta. E viittoo muutamia viittomia jo takaisin, mikä on tietysti todella ilahduttavaa. Tällä hetkellä käytämme maito-, isä-, äiti- ja ruokaviittomia, joista isä ja äiti yhdistyvät E:n viittomana yhdeksi ja maito tarkoittaa nälkää. Myös olemme huomanneet hänen taputtavan vaippaansa, kun hänellä on hätä, mutta tämä ei tapahdu kyllä aina emmekä ole sitä hänelle tietoisesti opettaneet. Joskus taputtamalla on tullut kokeiltua onko vaippaan tullut jotain, mistä hän sitten on sen oppinut. 😀
Myös meidän uudesta kodista voisi kirjoittaa. Siitä ettemme ole löytäneet sopivaa ruokapöytää keittiöön, joten ruokailemme edelleen olohuoneessa. Eikä kaikki tavarat edelleenkään ole löytäneet oikeita paikkojaan, eikä tuparien ajankohtaa ole päätetty. Muutosta on nyt jo kolme kuukautta. Perusteellinen kotisiivous olisi todella tervetullut lahja. Tai sitten kunnon sähkötyökalu, jolla pienetkin nikkaroinnit sujuisivat helposti.
Nikkaroinnista puheenollen, olohuoneeseen on nousemassa frettinurkkaus, johon tulee vanerista seinät ja erillisestä muovimatosta pohja. Erinäisten asioiden summana olemme päätyneet siihen, että fretit siirtyvät harrastehuoneesta tähän aitaukseen (koko n. 1,2m x 2,7m + kulkuramppeja/putkia seinille), kunhan vanerilevyt päästään ostamaan. Idean tähän saimme muilta frettiperheiltä.
Amy on hyvin sopeutunut laumaan ja Immu on parantunut leikkauksesta todella hyvin. Kiivi on Kiivi.
Ehkä ottaisin kantaa tai kertoisin omat näkemykseni blogeissa kiertäviin puheenaiheisiin. Vaikkapa siitä että Kelan uusi pakkaus on ihan söpö, mutta kyllä olen ihan tyytyväinen omaan versioon, värien ja kuosien puolesta. Osa tuli käyttöön, osa ei, osaa ei vielä ole päästy kokeilemaan. Samoin olisi varmasti tämän uudenkin pakkauksen kohdalla käynyt.
Ehkä kirjoittaisin blogiin kuinka minulla on ikävä kavereita. Kaikilla on kiire, yksi muuttaa Turkkiin, yksi on aina töissä, yhdestä olen etääntynyt vaikken haluaisi ja loput ovatkin muilla paikkakunnilla . Onneksi muutama ihana löytyy lähimaastosta.
Tai et E sai uudet hienot aurinkolasit! Kuten kuvasta näkyy, ei enää aurinko paista silmiin lenkillä.
