Tervehdi naapuriasi

Minun oli tarkoitus tästä aiheesta kirjoittaa jo aikaisemmin, mutta tässä kiireen ja univajeen keskellä on jäänyt. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja onhan tämä aihe kuitenkin ajankohtainen päivittäin!

Kortepohjan ylioppilaskylässä vietettiin Tervehdi naapuriasi – viikkoa 18.11-22.11.13. Viikolla tahdottiin muistuttaa opiskelijoita huomioimaan naapurinsa ja jakamaan hyvää mieltä edes tervehtimällä toisiaan! Pieni huomionosoitus tai ystävällinen hymy kun voi olla jollekin päivän tai raskaan viikon pelastus! Meidän sarjakuvaseuralta tiedusteltiin kerkeäisikö joku piirtämään aiheeseen sopivaa grafiikkaa julisteeseen laitettavaksi. Innostuin heti ja kun muita vapaaehtoisia ei sillä hetkellä ollut, luonnostelinkin nopeasti aiheesta lyhyen sarjakuvastripin.

tervehdinaapuria0001.jpg

 

 Itsekin tervehdin ja jutustelen naapureiden kanssa aina kun rappukäytävässä tai pihalla tavataan. Mutta kyllähän sitä voisi enemmänkin tehdä! Vastapäiseen asuntoon syntyi kesällä vauva ja kun huomattiin heidän kotiutuneen sairaalasta, mietimme S:n kanssa että ”olisipa kiva viedä heille rotinoita tai jokin lahja vauvan syntymän kunniaksi.”. Mutta sitten ei kuitenkaan tullut sitä tehtyä, kun ajattelin että ehkä he kokevat sen tungetteluksi… Olemme kumpikin aika introverttejä, joten sosiaalisuus muita kohtaan ei tule aivan luonnostaan. Mutta ehkä nyt joulukuussa voisi viedä heille pienen joululahjan ja levittää tässä talossa muutenkin iloista joulumieltä. Otan tämän nyt vakaasti harkintaan ja pohdin jonkin hyvän joululahjan heidän koko perheelleen!

Yksi hyvä syy, miksi on tärkeää tuntea naapurinsa, on avainten ja henkilöllisyyspapereiden jääminen oven väärälle puolelle. Se hetki kun tajuat ettei sinulla ole avaimia, kännykkää tahi lompakkoa, kun ovi pamahtaa lukkoon, on paniikinomainen. Mitäs nyt?! Itselleni kävi näin yhdessä aikaisemmista asunnoistani. En tuntenut naapureita eivätkä he minua, vaikka taisin olla jo vuoden siinä asunut. Ehkä ulkonäöltä joku saattoi tietää, muttei nimeltä tahi että missä asunnossa asun. No… kiersin kaikki naapurien ovet koputtamassa läpi, kunnes löytyi joku joka oli kotona ja lainasi kännykkää, jotta sain soitettua vartiointifirman avaamaan oven. En tietenkään muistanut numeroa vara-avaimemme omistajalle ja silloinen poikakaveri oli työpaikkansa virkistäytymisillassa. Minun oli tarkoitus olla jo matkalla kohti toista kaupunkia, kun pakatessa jätin tärkeimmän laukun sisälle. 

No sain vartijan paikalle, mutta seuraavaksi tuli vastaan ongelma, että mitenkäs todistan, että asun tässä kämpässä, kun ei ajokorttia ollut näyttää. Vartija kovasti kyseli, että pystyykö joku naapuri tunnistamaan minut ja pudistelin päätäni… Eräs toinen tyttö viereisestä rapusta oli tupakalla ulkona ja hänen kanssaan olin jutellut, mutta en ollut hänellekään koskaan nimeäni sanonut. Nyyhkin siinä ulkona ja kerroin typerästä auton pakkausreissusta ja että frettini ovat siinä ihan oven takana ihmettelemässä, jos vartija vaikka kurkkaisi postiluukusta sisään. Lopulta hän kysyi onko henkkarini ihan siinä lähellä sisällä, että jos hän nyt tekee tässä pienen poikkeuksen. Nyökyttelin ja hän päästi minut vihdoin sisälle ja löysin eteisestä laukussa olleen ajokorttini ja todistin vartijalle henkilöllisyyteni. Että sellainen tapaus…Helpommalla olisin päässyt, jos naapurit olisivat tuttuja edes nimeltä…

Kun tuntee naapurit, on helpompi myös tarttua vaikkapa kerrostalossa epäkohtiin ja häiriöihin. Uskaltaa käydä kertomassa uuden koiran eroikävähaukunnasta eikä vain kärvistellä ja kiroilla kotona naapurin typerää rakkia, joka haukkuu kaiket päivät. Tai käy huomauttamassa kovaa soivasta musiikista, eikä kutsu heti paikalla poliisia. Onhan niitä painajaismaisia naapureitakin ja naapurisopu voi olla kauan aikaa sitten menetetty tapaus, mutta pelkillä lapuilla kommunikointi voi johtaa väärinymmärryksiin, kun taas kohteliaasti kasvokkain kerrottu asia voi mennä paremmin perille. 

Ota vaikkapa tässä ennen joulua tavoitteeksi tutustua yhteen naapuriisi, jollet jo kaikkia tunne! Vähintäänkin tervehdi heitä ja kysy mitä heille kuuluu! Se voi olla jollekin todella tärkeää!

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Ristiäiset

Ristiäiset pidettiin Padasjoella, KaneliS:n sukulaisten luona, sunnuntaina 17.11. Menimme mummolaan jo perjantaina, koska tiistaina meidän olisi oltava jo takaisin reissusta ja tiesimme, että meitä tahdottaisiin nähdä pidempään kuin vain pari tuntia. Tapasimme siis tätejä ja serkkuja sekä mummo kerkesi opettaa viikonlopun aikana E:n pahoille tavoille. 

20131115-dsc_1905.jpg

Testattiin mummolassa ollutta sitteriä ja totesin sen kivemmaksi kuin kotona olleen. Päätimme luopua kotona olleesta myös tilan puutteen takia ja koska E ei ole siinä tykännyt istua. Tämä oli mukavempi E:nkin mielestä.

Mummo (eli KaneliS:n äiti) höpötteli ja käveli E:n kanssa melkein koko ajan… Tämän reissun jälkeen E ei ole oikein kunnolla tykännyt syödä Ainun tuttipullosta muuten kuin liikkeessä (wtf??), onneksi meillä on myös Emman pulloja, joten niitä olen pystynyt käyttämään ilman liikettä… Emme S:n kanssa ole mitään maailman puheliaimpia ihmisiä, joten jatkuva höpöttäminen on hyvin uuvuttavaa (varsinkin univelan kanssa). Mummolassa ollessamme pikkuinen nukahti illalla paremmin kuin kotona. ”Eihän sieltä huoneestanne kuulunut kuin kerran yössä pientä ääntä!” mummo totesi joka aamu. No pikkuinen oli varmaankin väsytetty niin totaalisesti, ettei illalla nukkumaanmenossa ollut ongelmia. Onnistuisipa aina kotonakin…

Sitten niihin itse ristiäisiin

Olimme kutsuneet vain lähintä sukua eli isovanhemmat ja omat sisaruksemme perheineen sekä kummit (niin omat kuin E:nkin). Vieraita oli siis n. 30. Omat kummini eivät päässeet paikalle eikä myöskään pikkuveljeni, mutta muuten kaikki kutsutut olivat paikalla myös pitkästäkin matkasta! Saimme aivan ihanan papin Lahdesta meille (S:n sisaren ”perhepappi” ja hyvä ystävä, nyt myös ”suvunpappi”) ja paikkana toimi S:n sisaren kaunis koti! Emme halunneet kirkkoa emmekä olisi omassa kodissa voineet järjestää tilan puutteen takia mitään näin isoa. Suuret kiitokset siis kodin lainasta! 

20131117-dsc_2026.jpg

S:n sisaret tahtoivat tosiaan järjestää nämä ristiäiset lahjana meille, joten he vastasivat tarjoilujen hankinnasta! Voileipäkakut on tilattu paikallisesta pitopalvelusta ja olivat todella maukkaita! Karjalanpiirakat ovat äitini ja mummoni leipomia.

20131117-dsc_2025.jpg

Kaikennäköisiä makeitakin tarjoiluja löytyi yltäkyllin! Taka-alalla on porkkanakuppikakkuja tuorejuustopäällysteellä ja etuallalla puolukkatorttu valkosuklaapäällysteellä. Kaneliässiä oli tietenkin pakollista saada, S:n äiti paistoikin ne ja saimme syödä niitä muutenkin koko viikonlopun aikana ja jäi niitä meille vielä kotiinviemisiksikin! Hyviä olivat!

20131117-dsc_2023.jpg

Rakkaudenlähettiläämme sai myös suklaakakun sydänmarmeladeilla päällystettynä! Ja prinsessakeksejä ja pusuja!

Kun vieraita alkoi tulla ennen kahta paikalle, saivat he käteensä glögimaljat ja iloinen puheensorina alkoi. Suvut eivät olleet ennen tavanneet toisiaan, joten paljon esittelyjä jouduttiin vaihtamaan, jotta kaikilla olisi edes suurinpiirtein selvillä kuka kukin oli ja millä lailla E:lle sukua. 🙂 Lopulta sitten pääsimme aloittamaan itse tilaisuuden.

20131117-dsc_2018.jpg

Olimme saaneet kastemekon lainaan S:n vanhimmalta sisarelta. Heidän kaikki kolme lastansa ovat kastettu kyseisessä mekossa, joten oli hienoa saada käyttää sitä myös E:tä kastaessa. Olin käynyt kangaskaupasta ostamassa oranssia silkkinauhaa ja sidoin siitä rusetin mekon etuosaan sekä pienet rusetit ympäri hihansuita. Jäi nauhaa myös sidottavaksi kastepöydällä olleeseen kynttilänjalkaankin. 

20131117-dsc_2062.jpg

Kastepöydällä oli kynttilöiden lisäksi myös näin ihana kukka-asetelma liljoista ja gerberoista. Toivoin kyseisiä kukkia, koska ne ovat minun lempikukkiani.

Juhla alkoi papin tervetulosanoilla ja S:n sisaren kirjoittamalla runolla:

Olen tässä

Äiti – olen tässä

sylissäsi tutussa, lämpimässä.

Silmissäs turva ja rauha

minut sinuun sitova, vahvaakin vahvempi nauha.

 

Isä – olen tässä

sua pienen sormeni ympäri kiertämässä.

Kädessäs käteni hento

kuin luottamuksen, uskon siivittämä ensilento.

 

Äiti ja isä – olen tässä

elämän ihmettä etsimässä.

Oppaaksi retkelle ammennan sen

lahjanne suurimman: rakkauden.

 

Äiti ja isä – olen tässä

kohti maailmaa suurta rientämässä.

Sylissä, hoivassa rakkaiden

löydän maailman, mut yhä sanon sen:

äiti ja isä – olen tässä.

 

Seuraavaksi S:n vanhin sisko lausui Ronald Russell:n ajatelman Lapsi (kiitos Katie, kun kerroit blogissasi tästä runosta! Oli ehdottomasti saatava se meidän ristiäisiin, kun oli niin liikuttava!)

Lapsi, jota ivataan, oppii pelkäämään.
Lapsi, jota arvostellaan, oppii tuomitsemaan.
Lapsi, jota petetään, oppii pettämään.
Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.

Lapsi, joka saa hellyyttä, oppii rakastamaan.
Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä.
Lapsi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.
Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.

Lapsi, joka näkee annettavan omasta muille, oppii olemaan huomaavainen.
Lapsi, joka saa tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.
Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.  

Sen jälkeen pappi aloitti normaalin osuuden. Laulettiin toimituksen aikana kaksi virttä: Jumala loi ja Maankorvessa kulkevi. Kummeille paljastettiin E:n nimi juuri ennen kuin tilaisuus aloitettiin, mutta muut joutuivat odottamaan, että pappi julkisti nimen. Pappi kertoi nimien alkuperät ja merkitykset nimen paljastamisen yhteydessä. Muutenkin papin puhe oli hyvin laadittu ja siinä oli ajateltu juuri meitä.

Tyttö nukkui tyytyväisenä suurimman osan toimitusta sylikumminsa sylissä. Sylikummiksi pyysimme E:n vanhinta serkkupoikaa, joka otti kummin tehtävät mielellään vastaan. E onkin hänen ensimmäinen kummilapsensa. Muiden kummien valinta olikin sitten pienen pohdinnan takana. Ensiksikin jouduimme miettimään ketkä kuuluvat kirkkoon, ennen kuin aloimme miettimään kenet pyytäisimme tähän tehtävään. Lopulta päädyimme ystäväpariskuntaan Tampereelta. S ja pariskunnan mies ovat olleet ystäviä yli 20 vuotta, joten uskomme heidän pysyvän E:n elämässä läheisinä aikuisina. Lisäksi heillä on 1,5 vuotias poika, joten on mukava, että E:llä tulee olemaan paljon suunnilleen samanikäsiä kavereita ystäväpiirissämme. 

20131117-dsc_2013.jpg

Pientä itkua Suoraa huutoa lukuunottamatta tilaisuus meni hyvin. Tutti rauhoitti pikkuisen takaisin uneen ja isin sylissä oli mukava pötkötellä loppuaika. Kuvissakin pikkuinen vain nukkuu. Kasteen jälkeen menin vaihtamaan pikkuiselle vaipat, jotka olivatkin ekaa kertaa kunnolla vuotaneet ohi. Kuuluisat selkäpaskat… yksi body meni siis vaihtoon, mutta onneksi tähän oltiin varauduttu. Kastemekko ei kokenut vahinkoa! 🙂

20131117-dsc_2041.jpg

Tämän jälkeen emme hirveästi nähneet tytärtämme tai saaneet häntä pidellä sylissä. Toisaalta saatiin mukava hengähdystauko, kun kaikki sylittelivät nukkuvaa E:tä vuorollaan. Ja kerittiin syödä kakkua rauhassa. Vertailimme minun ja S:n omia vauvakuvia ja etsimme yhtenevyyksiä E:n piirteisiin. Taisi niitä kummastakin löytyä, vaikka selkeästi hän nyt S:ltä näyttääkin. Pari kertaa kävin imettämässä pikkuisen makuuhuoneen puolella.

20131117-dsc_2038.jpg

Lahjapöytä oli runsas ja ihana! 

Ja paketeista paljastui:

photogrid_1385403960785.jpg

Lämmintä päälle

photogrid_1385403985050.jpg

Kuville kehyksiä

photogrid_1385404042725.jpg

Itsetehtyjä ihanuuksia!

 

photogrid_1385405381657_1.jpg

Kaikenlaista söpöä!

2013-11-18_16.08.35.jpg

Serkulta saatuja vaatteita! Lisäksi saimme matkasängyn ja leikkimaton ja leluja!

2013-11-18_16.16.58.jpg

Lukemista.

2013-11-18_15.44.07.jpg

Vanhempia unohtamatta!

photogrid_1385404175741.jpg

Kortteja kaikenlaisia!

Meillä oli aivan ihanaa ja kiitokset kaikille, jotka olivat mukana tekemästä tästä päivästä kauniin. Kyyneliltä ei vältytty! Nyt vain sitten pitäisi osata alkaa käyttää E:stä muutakin nimitystä kuin pikkuinen tai vauva tai Princess Tiny Grr… ;D No… rakkaalla lapsella on monta nimeä, eikös se niin mene?

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe