Syntymäpäivän viettäminen odottavissa tunnelmissa

2013-09-25_11.28.18.jpg

Happy Birthday to S, the birthdayboy!

Ei ainakaan vielä ole vauva ilmoittanut haluaan tulla maailmaan, vaikka kakku on pöydässä ja käytiin vieläpä syömässä Revolutionissa synttärilounaalla!

Limatulppaa irtoaa hiljakseen, eilen aamulla supistuksia oli tunnissa viisi kappaletta, mutta sitten ei ole ollutkaan mitään. Vauva selkeästi valmistelee lähtöasemiaan. 🙂 TENS-laitetta kokeilin eilen ihan mielenkiinnosta ja ainakin alkuasetuksella se tuntui miellyttävältä, vaikka kipuja ei ollutkaan. Rentoutti. Sitten pitkä ja reipas iltalenkki S:n kanssa, niin nukutti kyllä makeasti. Josko vauva olisi täsmällinen ja tulisi huomenna eli LASKETTUNA PÄIVÄNÄ! Voi hurja, vastahan sitä oli 99 päivää jäljellä (”Kulta, mieti, enää kaksilukuinen numero jäljellä!”).

Äiti tuli eilen yhdeltä Jyväskylään, mukava yllätys vaikka tiesinkin että hän on tulossa joko tiistaina tai keskiviikkona, mutta ei ilmoittanut ennen kuin koputteli jo ovelle. 🙂 Tehtiin perunamuusia ja muikkuja päivälliseksi. Tuli syötyä itsensä ähkyyn (ei hyvä idea raskaana…), kun oli niin hyvää! Aamusta sitten leivottiin kakku. Ei ehkä mikään Koko Suomi Leipoo -tasoinen suoritus, mutta hyvää tuo silti on. Vadelmahilloa ja kermavaahtorahkaa sisällä ja päällä karkkeja sekä kermavaahtoa.

2013-09-24_18.57.20.jpg

Pojat nukkuu ja kerää voimia tulevaan koitokseen.

Huomenna olisi saunavuorokin, ehkä siis SSS käyttöön… 😉

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe

Syksyinen maanantai neuvolassa

Jokohan alkaisi olemaan viimeinen neuvolakäynti tähän raskauteen? Seuraava varattiin ensi maanantaille kyllä, mutta eikö vauva voisikin jo ihan hyvin tulla pois ennen sitä… 

Kolme päivää laskettuun. Huomenna on kyllä ensimmäinen laskettu päivämäärä, joka tuli menkkojen mukaan. Keskiviikkona ensimmäisen ultran mukainen ja torstai sit sen rakenneultran mukainen todennäköisin päivämäärä. Pitäisi alkaa valmistelemaan S:n synttäreitäkin tässä (eihän ne olekaan vasta kuin keskiviikkona)… ostin jo kakkutarvikkeet kaupasta, josko huomenna leipoisi kakkupohjan (ellei tänään innostu illan Vauvahautomon jälkeen). Luultavasti vauva päättää tulla ulos heti kun kakku on pöydässä. Höpsö vauva… ^_^ 

Neuvolassa meni normisti. Vauva on kiinnittynyt nyt kokonaan, pää ei liikkunut enää minnekään kohdunpohjasta. Vähän turvotusta, samaten proteiini oli +1 tikuttamalla. Kotona se on pysynyt negatiivisena, mutta jatketaan seuraamista, vaikkei mitään hälyyttävää ole. Oma paino on 66,7kg. Verenpaineet olivat 112/80, 117/81 ja 106/78. Näidenkin puolesta mitään epäilystä raskausmyrkytyksestä ei ole, eipähän tarvitse tällä viikolla enää neuvolaan mennä. SF-mitta oli 34,5cm (viimeksi 33,5cm). Vauvan sykkeet 125.

Viikonloppuna vauva tosiaan piti luovan tauon, mutta josko tässä nyt alkaisi enemmän painetta tuntua kohdussa ja alaselässä, kun vauvakin on jo niin alhaalla. Kotiin kävely alkoi tuottaa jo hieman vaikeuksia ja askel pakostakin alkaa painaa, kun vauva möyrii mahassa. Vielä kun niitä supistuksia alkaisi tulemaan kunnolla. Jokaisesta pistoksesta, kolotuksesta tai muuten kipuun päin viittaavasta tuntemuksesta iloitsee, mikä tietenkin kuulostaa ihan pöhköltä ja masokistin puheelta, mutta kun sitä kipua oikein odottaa ja toivoo tulevaksi.

Aletaan olemaan jo aika väsyneitä tähän raskaana olemiseen. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Eikä olla vielä edes lasketussa päivässä. :/  

2013-09-23_12.39.24.jpg

Masu 39+4

Suhteet Oma elämä Terveys