Miltä tuntuu…potkut?
Vähän haikealta.
Vähän helpottavalta.
Vähän stressaavalta.
Vähän pelottavalta.
Vähän jännittävältä.
Vähän uuvuttavalta.
Vähän kaikkia tunteita yhtäaikaa.
Mutta päällimmäisenä on usko parempaan.
Vähän haikealta.
Vähän helpottavalta.
Vähän stressaavalta.
Vähän pelottavalta.
Vähän jännittävältä.
Vähän uuvuttavalta.
Vähän kaikkia tunteita yhtäaikaa.
Mutta päällimmäisenä on usko parempaan.
Tyttö tiputellessaan asioita usein esittää yllättynyttä ”O-ou!” ja ottaa kasvoilleen hämmästyneen ilmeen levitellen käsiään.
”Miten tuo esine oikein tuonne lattialle joutui, en minä mitään tehnyt. Seisoin vain tässä vieressä!”
Eilen tyttö saapui keittiöstä levitellen käsiään ja päästellen useita ”o-ou, ohhoh” -ääniä.
Kädessään tytöllä oli kinder-suklaarasia, joka oli ollut korkealla tiskipöydällä.
Tyttö oli erityisen ylpeä suorituksestaan, mutta esitti että laatikko oli vain yhtäkkiä ilmestynyt hänen käsiinsä,
eikä hänellä ollut osaa eikä arpaa asiassa. Lisäksi kovaäänisen ihmettelyn välistä kuului myös ”namnam”-ääniä.
Ei kai tässä auta kuin katsoa peiliin ja todeta että ihan on oma tyttö kyseessä.