ajatuksia bloggaamisesta – pari linkkivinkkiä

Viime päivinä olen törmännyt pariin blogikirjoitukseen, jotka antoivat ajattelemisen aihetta juuri bloggaamisesta. 

Nelliina kirjoitti täällä, kuinka naiset herkästi vähättelevät blogejaan bisnesmielessä. Naisten blogeja pidetään herkästi hömppänä, vaikka niitä kannattaisi ajatella ennemmin oman osaamisen markkinointivälineenä ja/tai ponnahduslautana unelmien työpaikkaan.

Karkkipäivän Sanni taas pohti, kuinka monet blogit vääristävät rahankäyttöä. Nuoret aikuiset, jopa opiskelijat, asuvat upeissa asunnoissa, matkustavat ympäri maailmaa, juhlivat usein ja shoppailevat vielä useammin, ja käsipuolessa roikkuu tuhannen euron merkkilaukku. Hän kertoi omasta tiukasta budjetistaan, vaikka onkin työssäkäyvä aikuinen. Sanni pohti kirjoituksessaan, miksi kuluttaminen on hohdokasta ja ihannoitavaa. Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin priorisoinnista; toinen panostaa asumiseen eikä shoppaile, ja toinen asuu vaatimattomasti ja käyttää rahansa luksuslaukkuun. Sannin juttu kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Nyt takaisin laukkuproggisten pariin, adios!

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta

hulluna minttuun

Olen höyrähtänyt minttuun. Yleensä en _todellakaan_ ole pastellivärien ystävä, mutta tänään koin herätyksen. Tarkemmin sanoen Gina Tricotissa pastellinväristen farkkujen pöydän edessä. Ne näytti niin herkuilta! Vaaleankeltaisesta ja muista kumppaneista en niin syttynyt, mutta mintunvihreiden housujen kanssa marssin sovituskoppiin. Kassalle ne eivät päätyneet, mutta päätin, että jotain minttua tänä keväänä on saatava. Mintunvärinen pusero tai kirjekuorilaukku sopisi garderoobiini paremmin kuin hyvin, joten mars metsästykseen..

Miten olisi mintunvärinen Chloén Madeleine?

chloe-madeleine-tote_purseblog.jpg

Kuva täältä

lv3.jpg

maxmara.jpg

Kuvat style.com

macaron.jpg

Kuva täältä

lookbook.nu2_.jpg

lookbook.nu1_.jpg

2042109_lb.jpg

Asukuvat lookbook.nu

img_4992.jpg

Akuuttiin minttumaniaan ostin kynsilakan.

Muoti Trendit