KATEUDESTA VIHREÄ?

Suomessa on vahva kateuden kulttuuri. Jopa niin, että jotkut jopa tahallaan vähättelevät itseään ja saavutuksiaan, ettei vaan kenellekään tulis paha mieli. Kenelläkään ei kuitenkaan oo ihan täydellistä elämää, vaikka ulospäin siltä näyttäisi. Varsinkaan somessa harvemmin kerrotaan koko totuutta. Sen takia ei kannatakaan tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kenenkään somepäivitysten perusteella. 

Kateudessa ei oo mun mielestä mitään pahaa, jos sen pystyy myöntämään. Sehän vain kertoo sulle, mitä sä haluat. Jos kadehdit jotain, tiedätkö varmasti kaiken sen työn ja uhraukset, mitä se toinen on joutunut tekemään sen asian eteen? 

Jatkuva kateuden tunteminen on siinä mielessä huono juttu, että se heikentää elämänlaatua. Tokikaan täysin ilman kateutta on varmaan mahdotonta elää. Kuitenkaan siihen jumittuminenkaan ei auta mitään. Itse koitan ajatella niin, että jos en saa jotain, josta oon kateellinen, niin se ei sitten vaan oo tarkoitettukaan mulle. Toisaalta varmasti jokaisella on jotain, jota joku kadehtii, vaikkei sitä itse aina tiedostaisikaan. 

Kateus voi olla negatiivista tai positiivista. Negatiivista kateutta on toisten kyräily ja sen surkuttelu, mitä itseltä puuttuu. Positiivista kateutta on käyttää kadehtimaansa asiaa tai ihmistä inspiraation lähteenä, ja itsensä motivoimiseen. Negatiivinen kateus vain tuhlaa aikaa ja myrkyttää mieltä. 

Ihminen, joka tuntee kateutta, ei tosin aina voi kateuden tunteen heräämiselle mitään. Mutta se, miten siihen sitten suhtautuu, on tietenkin eri asia. Voi esimerkiksi keskittyä siihen, mikä on omassa elämässä hyvin, eikä siihen, mitä kaikkea itseltä puuttuu. Jos ei oo tyytyväinen elämäänsä, kateus on helposti ikuista, kohde vain vaihtuu. Aina löytyy joku, jota voi kadehtia. Ehkä kateus onkin sitten enemmänkin oman pään sisällä, kuin muiden menestyksestä kiinni?